mies nainen astronautti

Onko avaruudessa harjoitettu seksiä?

Avaruusasemalla on ollut samaan aikaan miehiä ja naisia, mutta avaruusseksiä ei ainakaan virallisesti kukaan ole harrastanut.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Avaruusseksistä ei ole dokumentoitua tietoa.

Todennäköisesti avaruudessa ei ole tapahtunut ainakaan kahden ihmisen välistä yhdyntää. Yhdynnän suorittaminen voisi olla hankalaa painottomassa tilassa, sillä osapuolet tulisivat helposti työntäneeksi toisensa pois luotaan.

On myös mahdollista, että avaruudessa miehen on vaikeaa saada erektiota, sillä painottomassa tilassa veri pyrkii kertymään ylävartaloon.

_Endeavour-sukkulan lennolla syyskuussa 1992 oli mukana vastavihitty pari Nancy Davis ja Mark Lee. Muillakin lennoilla on ollut miehiä ja naisia, ja tietysti miehistöissä on voinut olla homojakin. _Jos ei kahdenvälistä erotiikkaa, niin ainakin romantiikkaa avaruudessa lienee koettu.

Astronauteilla on muuta mielessä kuin seksi

Sen lisäksi, että avaruusseksi voisi olla fyysisesti vaikea suoritus, seksi tuskin lienee ensimmäinen asia, joka astronauteilla on mielessä avaruudessa ollessaan. Siellä on vaaratilanteita riittämiin. Lue lisää avaruuden vaaroista:__

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: