Ainutlaatuinen riutta näkyy avaruuteen

ISS-asemalta siintää maa

Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä Aurinko nousee ja laskee kaikkiaan 16 kertaa vuorokaudessa. Astronautit kuitenkin sanovat, että upeaan näkyyn ei koskaan kyllästy.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hetken aikaa ilmakehässä kareilee värien sinfonia, ja värien vaihtuessa myös maisema ehtii muuttua aavikosta sademetsäksi. Kaiken kruunaavat vielä usein horisontissa loistavat revontulet. Nasan astronautti Don Pettit kuvailee kokemusta näin:

”Kun lensimme Kanadan yllä revontulien läpi, tuntui siltä kuin koko asema olisi verhoutunut heikosti hehkuvaan punertavaan sumuun. Vihreät valojuovat loistivat allamme ... olo oli kuin neonputken sisässä.”

Vuonna 2010 avaruusasemaan liitettiin Cupola-näköalakupoli, joten Maan tarkkailu on nyt entistäkin upeampi kokemus. Paljain silmin erottuvat noin 500 metriä leveät kohteet, mutta jo kiikarilla katse tarkentuu jopa yksittäisiin rakennuksiin.

Kun Maata katsoo avaruudesta, ihmisen aiheuttamat muutokset näkyvät selkeästi, ja näiden muutosten tarkkailu kuuluukin astronauttien työhön. Esimerkiksi sademetsiä tuhoavat palot erottuvat selvästi. Toisinaan aseman henkilökunta näkee, miten maanjäristys, tsunami tai tulivuorenpurkaus muokkaa maisemia. Seuraavilla aukeamilla esitellään muutama niistä tuhansista kuvista, jotka on otettu ISS-avaruusasemalla.

Kurkista ISS-aseman sisälle

Galleriasta näkyy, millaiset maisemat ISS-asemalta on, mutta miltä näyttää aseman sisällä? Lähde kiertokäynnille, oppaana toimii alankomaalainen fyysikko ja astronautti André Kuipers.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: