Herkkuaterioita painottomassa tilassa

Miten ruokailu sujuu painottomassa tilassa? Millaisia ja millä tavalla valmistettuja ruokia avaruuslentäjät syövät?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Avaruusajan alussa ei tiedetty, millä tavalla syöminen onnistuu painottomassa tilassa. Huolta aiheutti mm. se, että kukaan ei osannut vastata kysymykseen, pystyykö avaruuslentäjä nielemään ruokansa avaruudessa normaaliin tapaan. Asiaa haluttiin tutkia käytännössä jo aivan ensimmäisten avaruuslentojen aikana, vaikka ne eivät kestäneet kovin kauan. Kokeet osoittivat, että ruuan nieleminen onnistuu kyllä. Tuolloin eväs oli pakattu hammastahnaputkiloa muistuttavaan tuubiin, jonka sisällön avaruuslentäjä puristi suuhunsa. Vasta myöhemmin kehitettiin erilaisia pakkaustapoja, jotka mahdollistivat ruokavalikoiman monipuolistamisen. Nykyisillä avaruuslentäjillä on jo melkoisesti valinnanvaraa niin ruokien kuin juomienkin suhteen. Avaruuslennoilla käytetään paljon kuivamuonaa. Aterian nautittavuutta parannetaan lisäämällä joukkoon vettä, joka muuttaa ruuan koostumusta ”normaalimmaksi” sitomalla kuivat ainesosaset yhteen niin, että muruset eivät lähde leijailemaan pitkin avaruusalusta. Juominen onnistuu pillin avulla. Avaruudessa ei yleensä harrasteta pikaruokailua. Ruokatunti on päivän kohokohtia, eikä sitä haluta pilata pitämällä kiirettä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: