Falcon Heavy

Raskaan raketin tulikoe lähestyy

Superraketti Falcon Heavy on kaikkien aikojen toiseksi voimakkain avaruusraketti.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

SpaceX-yritys aikoo laukaista Falcon Heavy -kantorakettinsa Vandenbergin lentotukikohdasta Kaliforniasta vuonna 2013. Kyseessä on kaikkien aikojen toiseksi voimakkain raketti, sillä sen ohi menee vain Saturn V, jota käytettiin Nasan Apollo-ohjelmassa.

Falcon Heavy on 69,2 metriä pitkä raketti, joka pystyy kuljettamaan 53 tonnin kuorman 200 kilometrin korkeudessa Maata kiertävälle radalle. Sen työntövoiman sanotaan vastaavan 15 Boeing 747 -lentokoneen moottorien yhteistehoa.

Falcon Heavy pystyy nostamaan 27 erillisellä moottorillaan kiertoradalle noin kaksi kertaa niin paljon hyötykuormaa kuin tehokkaimmat avaruussukkulat. Rinnakkaisilla eriIlismoottoreilla pyritään minimoimaan kohtalokkaan toimintahäiriön riski. Suunnittelussa on otettu huomioon se, että vaikka osa moottoreista sammuisikin, raketti pystyy jatkamaan matkaansa.

Nykyarvioiden mukaan 60:stä jopa sataan miljoonaan euroa maksavan raskaan sarjan kantoraketin tehtäviksi on kaavailtu muun muassa satelliittikuljetuksia, mutta se saattaa palvella myös Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n tarpeita.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: