ESA BepiColombo top

Avaruusjärjestö esittelee toimintaansa Hollannissa

Euroopan avaruusjärjestö Esa avaa ESTEC-kehitys- ja testikeskuksensa ovet 4.10. Vieraat pääsevät tutustumaan avaruustutkimukseen ja Esan ensimmäiseen naisastronauttiin. Tieteen Kuvalehti Hollanti on tapahtumassa Esan yhteistyökumppani.

torstai 10. syyskuuta 2015 teksti Mikkel Skovbo

Esa – Astronautteja, avaruusluotaimia ja komeettalentoja.

Sunnuntaina 4.8. Euroopan avaruusjärjestö Esa avaa Hollannissa sijaitsevan European Space Research and Technology Centre -keskuksen ovet yleisölle.

Tapahtumassa Tieteen Kuvalehti Hollanti on Esan yhteistyökumppani ja tarjoaa vieraille muun muassa mahdollisuuden tulla kuvatuksi astronautteina ja saada siitä muistoksi ainutlaatuinen lehden kansi.

Esa esittelee avaruusaluksia ja asteroidipuolustusta

Esan suuri avaruustehdas on eurooppalaisen avaruustutkimuksen keskus, jossa on kehitetty ja testattu niin avaruusaluksia kuin astronauttien tarvikkeitakin jo vuodesta 1968 alkaen. Avoimien ovien päivänä lokakuussa vieraille on tarjolla muun muassa seuraavaa ohjelmaa:

? Tutustu Esan ensimmäiseen naisastronauttiin

17 vuotta astronauttina ja lennot sekä Mir-asemalle että Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle, listaa ranskalainen lääkäri Claudie Haigneré astronautin uraansa. Avaruuslentojen jälkeen häestä tuli poliitikko ja hän oli myös kahdesti ministerinä Ranskan hallituksessa. Haigneré kertoo urastaan ja jakaa mielellään myös nimikirjoituksia.

Claudie Haigneré tutkii kuvassa muistiinpanojaan. Avoimien ovien päivänä hän kertoo vierailleen kokemuksistaan.

? Tuoreimmat uutiset Rosetta-luotaimesta

Rosetta-luotaimen laskeutuja pääsi viime vuonna komeetta 67P:n pinnalle. Pääset tutustumaan Rosetta-hankkeen taustavoimiin ja 550 miljoonan kilometrin päässä Maasta olevan luotaimen uusimpiin kuulumisiin.

12. marraskuuta 2014 Rosettan Philae-laskeutuja teki historian ensimmäisen onnistuneen laskeutumisen komeetan pinnalle.

? Tutustu Merkuriukseen matkaavaan luotaimeen

BepiColombo-luotain suuntaa vuonna 2017 kohti Merkuriusta. Luotaimen on kestettävä jopa 350 asteen lämpötiloja, ja sen laitteet tarvitsevat myös erikoissuojan kuumuutta vastaan. Voit tutustua luotaimeen Esan keskuksessa.

Japanin ja Euroopan yhteishankkeessa lähetetään BepiColombo-luotain kohti Merkuriusta. Kuvassa japanilainen laite. Luotaimeen voi tutustua ESTEC-keskuksessa.

? Perehdy Maan avaruuspuolustukseen

Esa ja Nasa suunnittelevat laukaisevansa luotaimen kohti Didymos-asteroidin kuuta tutkiakseen, miten Maata voidaan puolustaa radaltaan eksyneiden asteroidien varalta. Esan asiantuntijat kertovat lisää hankkeesta.

Vuonna 2022 Nasan luotain iskeytyy Didymos-asteroidin "Didymoon"-kuuhun, joka sijaitsee 11 miljoonan kilometrin päässä Maasta. Lähettyvillä on tuolloin myös Esan luotain, joka tarkkailee törmäystä ja kerää siitä tietoja.

Lue Esan onnistuneista hankkeista

Jos asteroidipuolustus, kuuluisat astronautit ja Rosetta-luotain kiinnostavat, voit virittäytyä tunnelmaan katsomalla videon avaruusjärjestön ehkä suurimmasta menestystarinasta Rosettasta:

ESAN AVARUUSKESKUS

[ Napsauta kuva suuremmaksi

Esan European Space Research and Technology Centre -testikeskus sijaitsee Hollannissa Noordwijkin kaupungissa. Se perustettiin vuonna 1968, ja nykyisin siellä työskentelee 2 500 insinööriä, teknikkoa ja avaruustutkijaa.](http://illvid.dk/files/bonnier-ill/attach/infoboks-stor.jpg)

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: