Eläinkunnan edustajat avaruuslennoilla

Onko Laika-koiran lisäksi lähetetty muita eläimiä avaruuteen? Jos on, niin mitä niiden avulla on tutkittu?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Laika-koira teki historiaa, kun se lähetettiin 3. marraskuuta 1957 Maata kiertävälle radalle neuvostoliittolaisen Sputnik II -tekokuun mukana. Tekokuun ei ollut määrä palata Maahan, joten alusta asti oli selvää, että Laika kuolisi avaruudessa. Kuuden päivän kuluttua lähdöstä Laika kuoli hapenpuutteeseen pienen tekokuun sisällä. Vaikka Laikan tarinalla oli surullinen loppu, sen avaruuslentoa voidaan pitää merkittävänä edistysaskeleena avaruustutkimuksen saralla. Laika osoitti, että avaruuden Maasta poikkeavat olot eivät automaattisesti aiheuta kuolemaa. Eläinkokeilla haluttiin selvittää, miten mm. painottomuus vaikuttaa hermoston ja elin- ten toimintaan. Tietoa tarvittiin, jotta voitiin arvioida, kannattaako edes haaveilla ihmisen lähettämisestä avaruuteen. Neuvostoliiton avaruusohjelma eteni vauhdikkaasti. Juri Gagarin lensi ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa Vostok-aluksella 12.4.1961. Neuvostoliittolaiset jatkoivat kuitenkin eläinkokeita myös Gagarinin jälkeen. Vuonna 1966 kaksi koiraa, Verterok ja Ugolek, viettivät avaruudessa ennätykselliset 22 vuorokautta. Yhdysvalloissa tehtiin avaruuskokeita apinoilla. Jo 1940- ja 1950-luvuilla yläilmoihin oli lähetetty rakettien mukana apinoita, mutta vasta vuonna 1961 yhdysvaltalaiset onnistuivat viemään apinan Maata kiertävälle radalle. Kyseessä oli simpanssi. Avaruuteen on lähetetty vuosien varrella monta eläintä. Avaruuslentäjäeläinten joukossa on ollut kissoja, hiiriä, rottia, liskoja, kärpäsiä ja kaloja. Niiden – ja tutkimuskohteina vähintään yhtä suosittujen kasvien – avulla on selvitetty monia tekijöitä, joilla on vaikutusta eliöiden selviytymiseen poikkeusoloissa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: