Broken Equipment

Apollo 13: Räjähdys avaruudessa

Kun Apollo 13 oli vajaan 330 000 kilometrin päässä Maasta, aluksen happitankki räjähti. Alkoi kamppailu elämästä ja kuolemasta, josta aluksen kolme astronauttia kuitenkin selvisivät voittajina.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Apollo 13:n kapteeni James ”Jim” Lovell oli kulkenut pidemmän matkan kuin kukaan muu ihminen maailmassa. Kolmella avaruuslennollaan tämä 42-vuotias astronautti oli taittanut taivalta noin yhdentoista miljoonan kilometrin verran ja viettänyt avaruudessa yhteensä 572 tuntia.

Huhtikuun 11. päivänä vuonna 1970 Lovell oli lähdössä neljännelle lennolleen. Siitä oli määrä tulla hänen astronautin uransa huipentuma: historian kolmas laskeutuminen Kuuhun. Lovell olikin päättänyt lopettaa avaruuslentonsa sen jälkeen.

Ennen lähtöä toimittajat olivat tivanneet Lovellilta, miltä hänestä tuntui lähteä lennolle, jonka järjestysluku oli 13. Lovell oli vain hymyillyt kärsivällisesti ja vastannut, että hänen italialaiset ystävänsä pitivät 13:a onnenlukuna. Sisimmässään hän kuitenkin ajatteli, että hän uhmasi kohtaloaan.

Lovell ei ollut taikauskoinen, mutta hänen oli pakko myöntää miettivänsä, että mahdollinen onnettomuus sattuisi juuri hänelle, Nasan kokeneimmalle avaruuslentäjälle. Astronautin työ on vaarallista, ja jokaisen onnistuneen lennon jälkeen tuntui siltä, että ensi kerralla jokin menee pieleen.

Lähtö onnistui

Huhtikuun 13. päivän iltana Apollo oli ollut matkalla jo yli kaksi vuorokautta. Lovellilla ei vaikuttanut olevan pienintäkään syytä huoleen. Houstonin valvontakeskuksesta oli todettu: ”Alus on nähdäksemme erittäin hyvässä kunnossa. Meillä on täällä todella tylsää.” Laukaisu oli sujunut vaikeuksitta, ja nyt, 330 000 kilometrin ja 56 tunnin matkan päässä Maasta, Jim Lovell, Jack Swigert ja Fred Haise olivat juuri televisiolähetyksessä esitelleet katsojille muun muassa kuumoduuli Aquariusta, Apollo 13:n kolmesta moduulista taimmaista.

Palattuaan Odyssey-komentomoduuliin Lovell jatkoi rentoa jutusteluaan. ”Voimme esittää teille näytteen avaruusaluksen viihdetarjonnasta”, hän sanoi ja käynnisti nauhurin. Siitä kuului tunnusmelodia Stanley Kubrickin vuonna 1968 ohjaamasta tieteiselokuvasta ”2001 - A Space Odyssey” (2001: Avaruusseikkailu). ”Kokoelmamme ei tietenkään olisi täydellinen ilman Aquariusta (laulu tuohon aikaan suositusta Hair-musikaalista, toim.)”, Lovell lisäsi ja toivotti lopuksi kaikille Maassa olijoille hyvää illan jatkoa.

Viisi minuuttia myöhemmin komentomoduulin ohjaaja Jack Swigert käynnisti Houstonin kehotuksesta huoltomoduulin polttoainesäiliön sekoittimen. Säiliössä oli nestemäistä happea ja vetyä, aluksen kolmen polttokennon polttoainetta. Pian kuului kumea jysähdys ja koko alus vavahti.

”Fred, tiedätkö, mikä ääni se oli”, kysyi Lovell ja katsoi kollegaansa. Aiemmin Fred Haise oli säikähdyttänyt muun miehistön puolikuoliaaksi avaamalla paineventtiilin, josta kuului kova paukahdus. Lovell epäili, että Haise pilaili jälleen. Haise kuitenkin katsoi Lovellia vakavana ja pudisti päätään.

Houston

Huoltomoduulista vuoti happea

Astronauttien kuulokkeisssa soi hälytysääni. Swigert huomasi valvontapaneelin varoituslamppujen palavan punaisina. Toisen happitankin paine laski eikä komentomoduuliin enää saatu virtaa. ”Okei, Houston, meillä on ongelma”, hän ilmoitti radioon. ”Ole hyvä ja toista”, vastattiin Houstonista.

”Houston, meillä on ongelma. Jännite on laskenut B:ssä”, Lovell täsmensi. ”Roger, jännitteenlasku B:ssä”, vastasi lennonjohtaja Houstonista ja lisäsi hetken kuluttua: ”Okei, odottakaa hetki, 13. Selvitämme asiaa.” Houstoniin hälytettiin heti lisää asiantuntija-apua. Astronautit puolestaan yrittivät kartoittaa vaurioiden laajuutta.

Oli selvää, että jokin oli pahasti pielessä. Toinen huoltomoduulin happitankeista oli tyhjä, toinen vuoti ja kaksi kolmesta polttokennosta oli lakannut toimimasta hapen puutteen vuoksi. Aluksessa kaikki mittauslaitteista tietokoneeseen toimi huoltomoduulin polttokennoista saatavalla virralla. Turvallisuusmääräykset sallivat Kuuhun laskeutumisen vain, jos kaikki kennot olivat kunnossa.

Aikaa oli vain vähän

Astronautit ymmärsivät, että Kuuhun laskeutuminen ei enää ollut mahdollista. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli pettymys, mutta pian heille selvisi, että he saisivat olla onnellisia, jos he ylipäätään pääsisivät hengissä takaisin Maahan. Kriisi paheni hetki hetkeltä, eikä miehistö ollut koskaan nähnyt yhtä monta toimintahäiriötä samalla kertaa. Huoltomoduulin ohjausraketit eivät enää toimineet, ja ainoassa toimivassa polttokennossakin jännite laski.

Harjoituksissa astronautit eivät olleet koskaan joutuneet likipitäenkään niin hankalaan tilanteeseen kuin missä he nyt olivat – ja nyt ei oltu simulaattorissa vaan aluksessa, joka syöksyi kohti Kuuta. Räjähdyksen jälkeen Apollo 13 oli alkanut vaappua puolelta toiselle. Yrittäessään epätoivoisesti vakauttaa alusta Lovell tuli katsoneeksi ulos ikkunasta.

Lovell huomasi, että huoltomoduulin sivulta tuprusi kaasupilviä, jotka tanssivat kuin tupakansavu kirkkaassa auringonvalossa. ”Jotakin näyttää purkautuvan aluksesta. Jotakin virtaa avaruuteen”, hän ilmoitti valvontakeskukseen.

Lovell ja hänen kollegansa eivät uskaltaneet edes arvailla, mitä oli tapahtunut, ja oikeastaan se olikin heille yhdentekevää. Heidän mielensä valtasi tieto siitä, että huoltomoduuli oli tuhoutunut ja että oli vain ajan kysymys, milloin komentomoduulista loppuisivat niin sähkö kuin happikin.

Astronautit eivät enää voineet tehdä U-käännöstä ja ohjata alustaan takaisin kohti Maata. Vaikka huoltomoduulin moottorit kaikesta huolimatta olisivat olleet vahingoittumattomia, virta ei olisi riittänyt sellaiseen manööveriin. Apollo 13:n oli pakko jatkaa kohti Kuuta – tai pikemminkin tehdä kierros sen ympäri ja suunnata sitten takaisin Maahan. Vielä ei tiedetty, voisivatko astronautit ylipäätään pysyä hengissä niin kauan. Puolitoista tuntia räjähdyksen jälkeen Houstonista ilmoitettiin: ”Alamme suunnitella pelastautumista kuumoduulin avulla.”

Aikaa ei ollut hukattavissa. Astronautit alkoivat käynnistää Aquariuksen järjestelmiä. Yleensä siihen meni pari tuntia, mutta nyt aikaa oli vain muutamia minuutteja. Samalla he siirsivät varusteita komentomoduulista Aquariukseen.

Vähän ennen puoltayötä maanantaina 13. huhtikuuta, vajaat kolme tuntia räjähdyksen jälkeen, Lovell huusi tunnelin läpi Swigertille: ”Sammuta se.” Swigert katkaisi virran komentomoduulista. Jäljelle jäänyt vähäinen virta säästettiin laskeutumiseen. Nyt miesten piti ryömiä Aquariuksen ahtaaseen hyttiin, joka oli Apollo 13:n ainoa toimiva osa.

Miehistö vaihtui

Astronauttien joukossa levinnyt vihurirokko aiheutti miehistön vaihdoksen kolme päivää ennen Apollo 13:n laukaisua. 34-vuotias Ken Mattingly oli harjoitellut lentoa varten yhdeksän kuukautta Lovellin ja Haisen kanssa, mutta Nasan lääkärit arvelivat, että Mattingly oli voinut saada vihurirokkotartunnan. Lovellilla ja Haisella oli immuniteetti rokkoa vastaan, sillä he olivat sairastaneet sen jo lapsena.

Koska rokko olisi voinut puhjeta lennon aikana, Mattingly määrättiin jäämään kotiin. Varalla ollut Jack Swigert sai paikan komentomoduulin ohjaajana. Mattingly ei kuitenkaan sairastunut vihurirokkoon. Sen sijaan hänestä tuli keskeinen henkilö suunniteltaessa keinoja, joilla

Teema

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: