Edwin Aldrin

Apollo 11: Kuun pinnalla

Kesällä 1969 koko maailma seurasi, kun Neil Armstrong ja Edwin Aldrin olivat ensimmäisinä ihmisinä saapumassa Kuuhun. Vaikka laskeutuminen ei sujunut suunnitelmien mukaan, matka päättyi onnellisesti.

3 vuorokautta, 10 tuntia ja 53 minuuttia sen jälkeen, kun Apollo 11 oli laukaistu hehkuvassa kaasu- ja liekkipilvessä Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta, Edwin ”Buzz” Aldrin huudahti ihastuneena: ”Minä näen sen! Näen täältä koko laskeutumispaikan.”

Sekuntia myöhemmin myös hänen kollegansa, Neil Armstrong ja Michael Collins, näkivät ensimmäisen välähdyksen Hiljaisuuden merestä. Vaikka astronautit 112 kilometrin korkeudesta vain nipin napin pystyivät erottamaan Kuun pinnanmuodot, ei näkymä ollut kovin rohkaiseva: aamun valossa pienimmätkin kalliot heittivät pitkiä, repaleisia varjoja tasangolle ja Hiljaisuuden meri vaikutti luotaantyöntävältä kivierämaalta.

Armstrongin ja Aldrinin oli vaikeaa kuvitella, että auringonvalo voisi muuttaa Hiljaisuuden meren aavemaisen maiseman turvalliseksi satamaksi laskeutumisalus Eaglelle eli Kotkalle. He luottivat kuitenkin siihen, että heitä aiemmilla Apollo-lennoilla oli tehty valmistelutyöt kunnolla. Asiantuntijat olivat valinneet tasangon sopivaksi laskeutumispaikaksi ensimmäiselle miehitetylle kuulennolle.

Kun Armstrong ja Aldrin valmistautuivat seuraavan päivän laskeutumiseen, Collins katseli heitä apeana. Hänestä tuntui kuin hän olisi isä, joka oli lähettämässä lapsiaan pitkälle matkalle. Hän tarjoutui auliisti ottamaan yöksi valvontavuoron. ”Teidän pitää saada kunnon yöunet ennen kuin astutte laskeutumismoduuliin”, hän sanoi, ja lisäsi hiljaa: ”Mielestäni tämä päivä on sujunut oikein hyvin. Jos huominen ja ylihuominen sujuvat samalla tavoin, pääsemme turvallisesti perille.”

Valmiina laskeutumiseen

Seuraava päivä, sunnuntai 20. heinäkuuta 1969, alkoi Apollossa kuten muutkin päivät. Miehistö nautti aamiaiseksi pekonia, maissihiutaleita, tuoremehua ja kaakaota. Kun Kuu puolenpäivän aikaan kylpi kirkkaassa auringonvalossa, Collins hyvästeli kollegansa, jotka olivat ryömineet laskeutumisalukseen ja sulkeneet luukun jälkeensä.

”Nyt teidän kahden täytyy ottaa rauhallisesti siellä Kuun pinnalla. Jos kuulen teidän intoilevan ja metelöivän, saatte kyllä kuulla kunnianne”, Collins varoitti ystävällisesti radion välityksellä ennen kuin hän nappia painamalla kytki Kotkan irti komentomoduuli Columbiasta. ”Okei, nyt olette matkalla. Hienoa”, totesi Collins. Muutaman minuutin ajan alukset liitivät toistensa rinnalla, mutta sitten Kotka kääntyi pois ja suuntasi kurssinsa kohti Hiljaisuuden merta. Collins jäi yksin. Hänen piti nyt kestää hermoja raastava odotus Kotkan paluuseen asti.

Äkkiä ilmestyi tuntematon hälytyskoodi

Kolmen tunnin kuluttua laskeutumisalus oli noin 15 kilometrin korkeudessa Kuun yläpuolella. Armstrong ja Aldrin seisoivat aluksessa valjailla lattiaan sidottuina. Nyt oli aika tehdä rakettimanööveri, jonka piti viedä heidät Kuun pinnalle. Tehtävät oli jaettu etukäteen: Armstrong kapteenina ohjaa Kotkan alas ja Aldrin laskeutumisaluksen ohjaajana valvoo teknisiä järjestelmiä. Armstrong aktivoi starttikytkimen, ja sekuntia myöhemmin laskeutumismoottori syttyi. ”Sytytys”, totesivat miehet yhteen ääneen.

Kun Kotka lähti jylisten matkaan pohja edellä, Armstrong tähyili suuntausmerkkejä Kuun pinnalta. Hän huomasi, että ikkunan ohi lipuvat vuoret ja kraatterit ilmestyivät esiin pari sekuntia laskettua aiemmin. Koska Kotka pyyhälsi noin puolentoista kilometrin sekuntivauhtia Kuun yllä, he laskeutuisivat noin kolmen kilometrin päähän suunnitellusta paikasta. Tietokone ei kuitenkaan ollut rekisteröinyt virhettä.

Neljäntoista kilometrin korkeudessa Kotka kääntyi hitaasti pystyyn, ja laskeutumistutka suuntautui nyt suoraan kohti Kuun pintaa. Kun astronautit seisoivat nyt pää ylöspäin, heidän näkyviinsä ilmestyi maapallo, joka hohti pienenä valopilkkuna pimeässä avaruudessa. Tutka rekisteröi Kuun pinnan, ja Kotkan tietokoneet työskentelivät kiivaasti käsitelläkseen vastaanottamansa tiedot. Seitsemän minuuttia ennen suunniteltua laskeutumista Armstrong ja Aldrin kuulivat hälytyssignaalin. Tietokoneen näytöllä vilkkui keltaisin numeroin hälytyskoodi 1202. Kumpikaan heistä ei tunnistanut tätä koodia harjoituksista. ”Ohjelmahälytys”, raportoi Armstrong hillitysti radiolla Houstoniin. Nasan valvontakeskuksessa Armstrong tunnettiin erittäin hyvin – muuten siellä tuskin olisi edes huomattu hänen äänessään kuuluvaa hienoista vavahdusta.

Kurssi kohti kraatteria

Ennen lähtöä Armstrong oli arvellut, että riski joutua keskeyttämään laskeutuminen on noin 50 prosenttia. Näin lähellä päämäärää hän ei enää kuitenkaan voinut ajatellakaan keskeyttämistä. Niinpä hän huokaisi helpotuksesta, kun Houstonista ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen vastattiin: ”We’re GO on that alarm.” Laskeutumista saatiin jatkaa.

Seuraavien kolmen neljän minuutin ajan tietokone lähetti edelleen 1202-hälytyksiä, ja yhtäkkiä näytölle ilmestyi yhtä tuntematon 1201-koodi. Valvontakeskus rauhoitti astronautteja sanomalla, että tietokone on vain ylikuormittunut. ”Sama juttu. Jatketaan”, ilmoitti Houston rohkaisevasti.

Kun hälytykset loppuivat, Kotka oli vain 300 metrin korkeudessa. Armstrongia ei näkymä miellyttänyt: tietokone ohjasi alusta kohti jalkapallokentän kokoista kraatteria, jota reunustivat auton kokoiset kivenjärkäleet. Armstrong vaihtoi päättäväisesti käsinohjaukseen. Laskeutumiseen oli aikaa enää kaksi minuuttia – nyt piti sopivalla vauhdilla päästä pois kraatterin yltä ja löytää tasaisempi alue.

”Paljonko polttoainetta on jäljellä?” Armstrong kysyi. Aldrin oli niin uppoutunut korkeus- ja polttoainemittareiden tarkkailuun, ettei hän ollut huomannut vaaraa. Hän vastasi mekaanisesti: ”Kahdeksan prosenttia.” ”Okei, tässä näyttää olevan hyvä kohta”, Armstrong vastasi siihen. ”60 metriä”, ilmoitti Aldrin. Samassa Armstrong huomasi, että hänen valitsemansa paikka oli sopimaton. ”Olemme aivan kraatterin yläpuolella ...meidän täytyy lentää eteenpäin”, hän ilmoitti valvontakeskukseen, jossa päätettiin olla sanomatta mitään, jotta astronautteja ei häirittäisi stressaavassa tilanteessa.

Pyörteilevä kuupöly haittasi näkyvyyttä

Kun Kotka oli 30 metrin korkeudella Kuun pinnasta, polttoainetta oli jäljellä enää 90 sekunnin ajoon. Kuin tilauksesta Armstrong sai silmiinsä noin 60 neliömetrin laajuisen tasaisen alueen, jota toiselta sivulta reunustivat pienet kraatterit ja toiselta kivilohkareet. Hän aloitti laskeutumisen. Kotkan rakettimoottorit nostattivat pölypyörteitä, jotka haittasivat näkyvyyttä. Lähes sokkona Armstrong ohjasi alusta pystysuoraan alaspäin. Nyt oli kiire, sillä polttoaine oli loppumassa ja laskeutumisen keskeyttäminen olisi ollut jo liian myöhäistä.

”Kosketusvalo”, sanoi Aldrin äkkiä. Valo ilmaisi, että jokin aluksen antureista oli koskettanut Kuun pintaa. Hetken kuluttua sammutettiin moottori. Alus laskeutui niin pehmeästi, etteivät astronautit tarkkaan huomanneet, millä hetkellä Kotkan laskeutumisjalat upposivat Kuun pölyiseen pintaan.

Hetken kuluttua Kuun pinnalta kuultiin ensimmäiset sanat, kun Aldrin ilmoitti: ”Descent Engine Command override, off. Engine arm – off. 413 is in.” Vain asiantuntijat osasivat tulkita viestin, mutta pallomaisten kypärien sisällä astronauttien kasvot säteilivät onnesta, kun he voitonvarmoina puristivat toistensa kättä. Nyt – 102 tuntia, 45 minuuttia ja 42 sekuntia laukaisun jälkeen – Armstrong antoi ilmoituksen, jota koko maailma odotti: ”Houston, täällä Hiljaisuuden tukikohta. Kotka on laskeutunut.”

”Roger, Hiljaisuus. Käsitämme, että te olette pinnalla. Saitte meidät muuttumaan lähes sinisiksi. Nyt hengitämme jälleen. Monet kiitokset”, ilmoitti Roger Duke valvontakeskuksesta ja jatkoi, että hymyileviä ihmisiä oli kaikkialla – ei vain Houstonissa vaan koko maailmassa. ”Älkää unohtako, että komentoaluksessakin on yksi”, lisäsi Collins, joka oli seurannut tapahtumia radiosta.

Harmeja keskellä helpotusta

Armstrong tunsi laskeutumisen jälkeen ylpeyttä ja helpotusta. Epäonnistuminen oli ollut lähellä ? kun Kotka kosketti Kuun pintaa, polttoainetta oli hädin tuskin 20 sekunnin lentoon. Silti häntä harmitti, ettei hänellä nyt ollut käsitystä heidän olinpaikastaan. Kun Kotka oli joutunut pois kurssistaan, hän ei enää ollut havainnut tuttuja kraattereita. Toistuvat hälytykset olivat vieneet hänen ja Aldrinin kaiken huomion. Armstrong tähyili turhaan ääriviivoja, jotka hän olisi tunnistanut Apollo 10:n kaksi kuukautta aiemmin ottamista kuvista. Hän toivoi, että Collins löytäisi Kotkan sekstanttinsa avulla ennen kuin heidän oli määrä lähteä reilut 21 tuntia myöhemmin. Nyt oli pakko vain hyväksyä se, että alus oli laskeutunut tuntemattomaan paikkaan.

Astronauttien oli määrä nukkua ennen kuin he astuvat ulos Kotkasta. Tämän suunnitelman Armstrong oli etukäteen hyväksynyt, mutta nyt, kun he ensimmäisinä ihmisinä olivat laskeutuneet toiselle taivaankappaleelle, ajatuskin nukkumisesta vaikutti mielettömältä. Niinpä Armstrong kysyi valvontakeskukselta, saisivatko he astua Kuun pinnalle noin kello 20 Houstonin aikaa, viitisen tuntia suunniteltua aiemmin. Maassa suostuttiin pyyntöön: ”Pääsette televisioon parhaaseen katseluaikaan.”

Kuulentoa edeltävinä viikkoina Aldrin oli pohtinut, miten hän parhaiten voisi juhlistaa suurta hetkeä. Hän oli päätynyt siihen, että uskovalle avaruuslentäjälle sopiva ele olisi ehtoollisen vietto. Hänellä oli mukanaan papilta lahjaksi saamansa pussi, josta hän otti esiin pienen viinipullon, pikarin ja muutamia ehtoollisleipiä. Hän asetti ne pöydälle, ja kytki sen jälkeen mikrofonin päälle.

”Täällä puhuu kuualuksen ohjaaja. Haluaisin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pyytää kuulijoita, keitä ja missä he sitten ovatkaan, pysähtymään hetkeksi, ajattelemaan viime tuntien tapahtumia ja kiittämään niistä itselle ominaisella tavalla”, kuului hänen viestinsä radiossa. Armstrongin katsellessa hieman kummissaan Aldrin jatkoi tyynesti seremoniaansa ja kaatoi viiniä pikariin – lähes painottomassa tilassa pisarat tippuivat hyvin verkalleen. Sitten hän syventyi lukemaan paperilapusta sitaatteja Johanneksen evankeliumista.

Apollo 11 -miehistö

Vasemmalta: Neil Armstrong (kapteeni), Michael Collins (komentoaluksen ohjaaja) ja Edwin ”Buzz” Aldrin (kuualuksen ohjaaja).

Tehtävä: Laskeutua Kuuhun ja palata turvallisesti Maahan. Kesto: 8 vuorokautta, 3 tuntia ja 18 minuuttia.

Katso

Kuuntele Armstrongin kuuluisat sanat, kun hän ensimmäisenä ihmisenä astui Kuun pinnalle ja kuvaili maisemaa.

Teema

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: