Apollo 1

Apollo 1-10: Lähtölaskenta

Kapteeni Virgil Grissomin ääni oli erittäin rauhallinen, mutta silti hän oli selvästi ärsyyntynyt tokaistessaan: ”Miten ihmeessä me voimme ikinä päästä Kuuhun, jos emme edes kykene viestimään radioilla kolmen rakennuksen välillä?”Grissom istui komentomoduulissa 34 Saturn 1B -raketin kärjessä Kennedyn avaruuskeskuksen laukaisurampilla vierellään Edward White ja Roger Chaffee. Miehet olivat odottaneet koelähtölaskentaa jo monta tuntia, mutta kuten aiemmissakin testeissä oli todettu, avaruusaluksen ja valvontakeskuksen välisessä radioyhteydessä oli jokin vika.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kapteeni Virgil Grissomin ääni oli erittäin rauhallinen, mutta silti hän oli selvästi ärsyyntynyt tokaistessaan: ”Miten ihmeessä me voimme ikinä päästä Kuuhun, jos emme edes kykene viestimään radioilla kolmen rakennuksen välillä?”

Grissom istui komentomoduulissa 34 Saturn 1B -raketin kärjessä Kennedyn avaruuskeskuksen laukaisurampilla vierellään Edward White ja Roger Chaffee. Miehet olivat odottaneet koelähtölaskentaa jo monta tuntia, mutta kuten aiemmissakin testeissä oli todettu, avaruusaluksen ja valvontakeskuksen välisessä radioyhteydessä oli jokin vika.

Komentomoduulista ei saatu yhteyttä muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan valvontakeskukseen, jossa työskenteli 200 ihmistä. Radioyhteys ei toiminut myöskään vajaan kymmenen kilometrin päässä olevaan Manned Space Flight -keskukseen.

Lähtölaskentakoe ei tuntunut onnistuvan, ja se hermostutti Grissomia. Jos koe onnistuisi, Grissom saisi kahden kollegansa kanssa suorittaa ensimmäisen miehitetyn Apollo-lennon, joka oli määrä tehdä muutamaa viikkoa myöhemmin.

Tammikuinen päivä vuonna 1967 oli alkanut Kennedyn avaruuskeskuksessa normaaliin tapaan. Ongelmia alkoi ilmetä, kun Grissom, White ja Chaffee ryömivät avaruuspuvuissaan komentomoduuliin kello yhdeltä iltapäivällä. Happaman maidon löyhkää muistuttava haju pysäytti astronautit heidän astuessaan moduuliin. Hajun syy selvisi vasta tuntia myöhemmin, kun happijärjestelmässä havaittiin virhe. Hieman aikataulusta myöhässä laukaisutornin teknikot sulkivat komentomoduulin luukun ja moduuli täytettiin puhtaalla hapella. Sitten alkoivat viestintäjärjestelmän ongelmat. Kaikkien työpanoksesta huolimatta radioyhteyksien korjaaminen kesti pitkään.

”Kuuleeko komentomoduuli?” kysyi Stuart Roosa valvontakeskuksesta. ”Minä en kuule sanaakaan siitä, mitä sanot. Jeesus sentään… Sanoin, että miten ihmeessä me pääsemme koskaan Kuuhun, jos emme edes kykene viestimään kahden tai kolmen rakennuksen välillä”, tuskaili Grissom.

40-vuotiaalla Grissomilla oli jo takanaan kaksi avaruuslentoa. Muiden Apollo-ohjelmaan valittujen astronauttien tavoin hän toivoi olevansa ensimmäinen ihminen Kuussa. Kun hän odotteli komentomoduulissa, että radioyhteys saataisiin taas toimimaan, toiveen toteutuminen tuntui hyvin epätodennäköiseltä. Jos rutiinitestikin menee mönkään, niin miten voisi olla mahdollista laskeutua Kuuhun?

Illan suussa teknikot ahkeroivat yhä, mutta silloin he olivat jo saaneet yhteyden komentomoduulin ja valvontakeskuksen välille. Valonheittimet valaisivat Saturn-kantorakettia, jonka kärjessä oleva komentomoduuli toimi nyt suunnitelmien mukaan oman sähköjärjestelmänsä varassa – aivan kuten tositilanteessakin. Kello 18.20, vain kymmenen minuuttia ennen suunniteltua koelähtölaskentaa, testin johtaja päätti keskeyttää kokeen, kunnes viestintäjärjestelmä toimisi täysin moitteetta. Yksitoista minuuttia myöhemmin valvontakeskuksessa kuului heikko hätäviesti. Se kuulosti aivan siltä, kuin joku olisi sanonut ”fire” (tulipalo).

Pelkkä ajatuskin tulipalosta tuntui kaukaiselta, sillä avaruuskapselin ulkopuolella vilisi teknikoita, jotka kyllä selvittäisivät tilanteen kuin tilanteen. Eikä raketin säiliöissäkään ollut polttoainetta.

Valvontakeskuksen näytöt välittivät kuitenkin karmean näyn: komentomoduulissa lepattivat liekit. Äkkiä radioyhteys moduuliin alkoi toimia, ja Chaffeen ääni kuulosti liiankin selkeältä: ”Ohjaamossa palaa.” Nasan henkilökunta seurasi, miten White yritti avata luukkua.

Silloin kuului vielä yksi hätähuuto: ”Täällä on tulipalo. Päästäkää meidät ulos. Me palamme.” Myöhemmin selvisi, että se oli Chaffeen ääni.

Moon surface

Kennedy polkaisi kilvan käyntin

Kun Kuu loisti kirkkaana Atlantin yllä, Kennedyn avaruuskeskuksesta katsottuna näytti siltä, että Maan kiertolainen olisi ollut lähes käden ulottuvilla. Välimatka Maasta Kuuhun on kuitenkin 384 400 kilometriä. Se vastaa melkein kymmentä kierrosta maapallon ympäri päiväntasaajan kohdalla.

Pitkästä välimatkasta huolimatta Yhdysvaltojen virallisena tavoitteena oli valloittaa Maan lähin naapuri ennen 1960-luvun loppua. Apolloksi nimetyn hankkeen lähtölaukaus oli presidentti John F. Kennedyn toukokuun 25. päivänä 1961 pitämä puhe, jossa hän asetti Yhdysvalloille kovan haasteen. ”Uskon, että tämän kansakunnan tulee asettaa tavoitteekseen viedä ihminen Kuuhun ja tuoda hänet turvallisesti takaisin Maahan ennen kuluvan vuosikymmenen loppua. Yksikään toinen avaruusohjelma ei hämmästytä maailmaa yhtä paljon eikä ole tärkeämpi tulevalle avaruustutkimukselle. Yksikään toinen avaruusohjelma ei myöskään ole yhtä vaikea ja kallis”, julisti vastikään virkaansa astunut presidentti kongressille pitämässään puheessa.

Kennedyn puheen aikaan Yhdysvallat ei ollut vielä saanut ihmistä Maata kiertävälle radalle ja Neuvostoliiton etumatka avaruuden valloituksessa näytti vain pitenevän. Vastapuoli oli hämmästyttänyt maailmaa jo 1957, kun se laukaisi Sputnik-satelliitin, ja huhtikuussa 1961, kun Juri Gagarin kiersi Maan Vostok-aluksella. Yhdysvaltalainen Alan B. Shepard pääsi avaruuteen vasta neljä viikkoa myöhemmin toukokuun alussa. Kennedy päätti, että Yhdysvallat ehtisi Kuuhun ennen Neuvostoliittoa – hinnalla millä hyvänsä.

Kennedyn esittämä tavoite oli erittäin optimistinen, eivätkä edes Nasassa kaikki uskoneet, että se oli saavutettavissa. Ennen puhettaan presidentti oli kuitenkin kysynyt asiantuntijoiden mielipidettä, ja näiden mielestä Yhdysvallat pystyi kuromaan Neuvostoliiton etumatkan kiinni ja viemään tehokkaan raketin avulla ihmisen Kuuhun.

Nasa oli aloittanut lokakuussa 1958 Mercury-hankkeen, jonka tavoitteena oli testata, miten painottomuus vaikuttaa ihmiseen. Shepardin 5. toukokuuta 1961 suorittama hyppy avaruuteen oli osa Mercury-ohjelmaa. Tämä maailman lyhin avaruuslento kesti vain 15 minuuttia ja 22 sekuntia.

Neljännestunnin pyrähdyksestä oli pitkä matka toisella taivaankappaleella käyntiin, ja astronautit piti vielä saada hengissä takaisin Maahan. Kuulentoa varten piti ensiksi kehittää uutta tekniikkaa, muun muassa uusi tehokas kantoraketti. Kuutakin piti vielä tutkia, jotta löydettäisiin sopiva laskeutumispaikka. Tähän kaikkeen tarvittiin tuhansia tutkijoita ja teknisiä asiantuntijoita.

Nasa ryhtyi heti toimeen. Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi sille annettiin lähes rajaton budjetti. Ensimmäinen etappi oli Gemini-hanke. Sen tavoitteena oli saada tietoa pitkällisen avaruudessa oleskelun vaikutuksista ja hankkia kokemuksia avaruusalusten ohjaamisesta ja telakoitumisesta. Ilman koelentoja ei historiallinen matka toiselle taivaankappaleelle olisi toteutunut.

Yhdysvaltojen presidentin poliittisista syistä asettama aikaraja merkitsi armotonta työtahtia Nasan henkilöstölle ja alihankkijoille, jotka toimittivat eri osia avaruusalukseen ja kantorakettiin. Vuoden 1967 alussa tunnelma oli kuitenkin varsin toiveikas. Apollo-aluksesta löydetyt viat oli korjattu ja näytti siltä, että kuuohjelman ensimmäinen miehitetty avaruuslento voitaisiin suorittaa helmikuun 21. päivänä. Lennolle valittiin kolmen hengen miehistö, joka 27. tammikuuta oli laukaisurampilla 34 suorittamassa koelähtölaskentaa.

Miehistä Chaffee oli ensi kertaa lähdössä avaruuteen. White oli kesäkuussa 1965 Gemini 4 -lennolla suorittanut ensimmäisenä yhdysvaltalaisena avaruuskävelyn. Kapteeni Grissom puolestaan oli ollut koelentäjänä. Hän oli tuolloin yksi Nasan rutinoituneimmista astronauteista, jolla oli kokemusta sekä Mercury- että Gemini-lennoilta.

Testin nimi muuttui

Tammikuussa 1967 kolmen astronautin kuolemaan johtaneen lähtölaskentatestin alkuperäinen nimi oli AS-204. Sitä ennen vuonna 1966 oli tehty jo kolme miehittämätöntä Apollo-testilentoa.

Menehtyneiden astronauttien muistoksi Nasa nimesi testin Apollo 1 -lennoksi, vaikka aiemmin olikin sovittu, että Apollo-nimen saavat vain avaruuteen asti päässeet lennot.

Apollo 1 -lennon jälkeen tehtiin kolme miehittämätöntä koetta. Apollo 4 oli Saturn 5 -raketin ensitesti. Apollo 5 -lennolla Saturn 1B -raketti laukaisi miehittämättömän laskeutumisaluksen tammikuussa 1968, ja 4. huhtikuuta 1968 tehtiin viimeinen miehittämätön testi, Apollo 6.

Teema

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: