Earth core

Maan ydin syntyi rautapisaroista

Uuden teorian mukaan maapallon ydin muodostui tihkuvasta raudasta.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maan rautaydin syntyi hiljalleen pisaroista miljoonien vuosien kuluessa. Näin esittävät yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkijat Crystal Shi ja Wendy Mao.

Rautaytimen tutkiminen on hankalaa, sillä sinne on pinnalta matkaa lähes 6?400 kilometriä ja syvimmät poraukset ovat ulottuneet vain 12 kilometriin. Shin ja Maon teoria perustuukin laboratoriokokeisiin, joissa on jäljitelty Maan sisuksissa vallitsevia olosuhteita.

Tutkijat selvittivät röntgensäteiden avulla, miten rauta ja eri kiviainekset reagoivat keskenään, kun ne altistetaan erittäin kovalle paineelle ja kuumuudelle.

Metallisade muodosti ytimen

Tulokset viittaavat siihen, että Maan rautaydin ei syntynyt kerralla niin kuin on oletettu. Todennäköisempää on, että paine ja kuumuus saivat raudan irtautumaan vaipan – eli kuoren alta 2?900 kilometrin syvyyteen ulottuvan osittain sulan kivikerroksen – kivihiukkasista. Sulan raudan pisarat valuivat sitten vähitellen kohti Maan keskusta.

Shin ja Maon kokeiden mukaan paine oli riiittävän suuri raudan erottumiseen noin tuhannen kilometrin syvyydessä. Rautapisarat kerääntyivät puroiksi, jotka kulkeutuivat sitten kivihiukkasten lomitse ytimeen.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: