Supermoon top

Nyt on superkuiden aika

Marraskuussa ja joulukuussa on hyviä mahdollisuuksia katsella taivaalla Maan kiertolaista sen kaikessa komeudessa. Edellisen kerran Kuu oli yhtä lähellä Maata lähes 70 vuotta sitten.

tiistai 1. marraskuuta 2016 teksti Nanna Vium

Jos haluat katsoa Kuuta niin läheltä kuin se ylipäänsä Maasta käsin on mahdollista, muista tarkkailla taivasta marras- ja joulukuussa.

Syksy ja talvi ovat nimittäin niin kutsuttujen superkuiden aikaa, sillä muhkea superkuu ilmestyi taivalle jo 16. lokakuuta, ja sen voi nähdä jälleen 14. marraskuuta ja 13. joulukuuta.

Eikä siinä vielä kaikki.

Marraskuun 14. päivänä Kuu on nimittäin hyvin lähellä Maata. Edellisen kerran kiertolaisemme tuli näin lähelle vuonna 1948, ja seuraavan yhtä läheisen kontaktin Kuu ottaa vasta 25. marraskuuta 2034.

>>Koe musta aurinko USA:n etelävaltioissa elokuussa 2017.

Täysikuu korostaa ilmiötä

Katso videolta, miksi Kuu ajoittain tulee lähemmäs Maata.

Superkuusta on kyse silloin, kun uudenkuun tai täydenkuun vaiheessa olevan Kuun etäisyys Maasta on Maan ja Kuun välinen pienin mahdollinen etäisyys tai hyvin lähellä sitä. Ollessaan näin lähellä Maata Kuu näyttää ihmissilmin taivaalla normaalia suuremmalta.

Marraskuun 14. päivänä Kuun keskipiste on vain 356 509 kilometrin päässä Maan keskipisteestä, ja silloin Kuu näyttää 12–14 prosenttia normaalia täysikuuta kookkaammalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta.

Kuun soikeasta radasta johtuen Kuu voi olla superkuu sekä uudenkuun että täydenkuun aikaan, mutta upeimmillaan superkuu on silloin, kun on täysikuu.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: