Kuutamo on vain näennäisen kirkas

Miten on mahdollista, että Kuun Maahan säteilemä valo riittää saamaan aikaan täällä selvästi havaittavia varjoja?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kuuhan ei ole itse valaiseva taivaankappale, vaan siitä Maahan tuleva valo on peräisin Auringosta. Kuu ei silti heijasta maapallolle kaikkea sitä valoa, joka sen pintaan osuu. Kun suoraan Auringosta Maahan saapuvan valon ja Kuun tänne peilaaman valon voimakkuutta verrataan, ero on monisatatuhatkertainen Auringon hyväksi. Täysikuu on yli 450 000 kertaa himmeämpi kuin Aurinko.

Kuun heijastusominaisuuksia heikentää sen pinnanmuodostus. Kuun pinnalle ovat ominaisia paitsi tasangot myös rotkot, kraatterit, vuoret ja laaksot. Siksi osa sen pintaan osuvasta auringonvalosta imeytyy tai taittuu muuhun suuntaan kuin Maahan.

Kuutamon kirkkaus ja sen aikaansaamat valojen ja varjojen vaihtelut selittyvät ihmisen näköaistin ominaisuuksista. Vaikka ihmisen hämäränäkö on melko huono, täydenkuun aikana Maahan saapuvan valon määrä riittää tuottamaan varsin tarkan näköaistimuksen. Ilmiö johtuu silmän rakenteesta.

Kuten edellä eläinten näköä koskevassa jutussa kerrottiin, verkkokalvossa on kahdenlaisia näköaistinsoluja: väriherkkiä tappeja ja jo pieneen valomäärään reagoivia sauvoja. Tappisolujen merkitys korostuu kirkkaassa päivänvalossa, kun taas sauvasolut ovat avainasemassa hämärässä. Sauvasolujen herkkyyden ansiosta valoa koetaan olevan Kuun paistaessa paljon. Myös kuva valoista ja varjoista voi olla melko terävä, vaikka valoa ei ole niin paljon, että esimerkiksi voisi lukea ilman valaisinta. Näköaistimuksesta puuttuvat myös sävyt, sillä valoa on liian vähän, jotta tapit aktivoituisivat.

Kiinnostaako Kuu? Lue lisää kuunpimennyksestä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: