Kuun vaiheet

Mistä johtuu, että Kuu ei aina näy kokonaan? Onko syynä se, että Maan varjo osuu Kuuhun ja peittää sen pinnasta osan?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kuu on Maan kiertolainen. Kuun etäisyys Maasta on keskimäärin 380 000 kilometriä. Kuun vaiheisiin liittyy synodinen kuukausi, jonka pituus on 29 vuorokautta 12 tuntia 44 minuuttia. Tämä aika kuluu kahden täydenkuun välillä.

Kuun vaiheet eivät johdu Maan varjosta. Kun Kuu joutuu täydenkuun aikaan Maan varjoon, tapahtuu kuunpimennys. Maa on tällöin Auringon ja Kuun välissä. Jos Kuu kiertäisi Maata juuri Maan ratatasossa, kuunpimennys olisi jokaisen täydenkuun aikaan. Kuun ratatason kaltevuuden vuoksi – kulma on noin 5 astetta – kuunpimennyksiä esiintyy vain noin puolen vuoden välein.

Kuun vaiheet selittyvät siitä, että Aurinko valaisee Aurinkokunnan kappaleista aina vain siihen suuntautuvan puoliskon. Kierroksellaan Maan ympäri Kuu näkyy erikokoisena synodisen kuukauden eri vaiheissa. Uudenkuun aikaan Kuu on Auringon ja Maan välissä eikä näy, koska sen varjopuoli on Maahan päin. Sen sijaan täydenkuun aikaan Maa on Auringon ja Kuun välissä, ja Kuun valaistu puoli osoittaa Maahan. Kasvavaa puolikuuta sanotaan ensimmäiseksi ja vähenevää puolikuuta viimeiseksi neljännekseksi.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: