Black and white moon

Kuulla on monet kasvot

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011 teksti Helle & Henrik Stub

Kuun rakenteen ja geologisen historian ymmärtämiseksi tarvitaan monenlaisia tietoja. LRO-luotain on kameroillaan tuottanut kolme tarkkaa karttaa, jotka kukin tavallaan valaisevat Kuun geologiaa. Ne esittävät samaa, suurta Tyko-kraatteria ympäröivää aluetta. Niissä on siten osa sekä Kuun Maahan näkyvästä että näkymättömästä puolesta.

Roughness of the moon

Ensimmäinen kartta esittää pinnan rosoisuutta. Sitä mitataan metreissä, ja kartasta näkyy, miten suuria Kuun pinnalla lojuvat kivenlohkareet ovat. Keskellä punaisena pyörylänä erottuva Tyko-kraatteri on kartan kattaman alueen kumpuilevinta maastoa.

Slope of the moon

Keskimmäinen kartta esittää kaltevuutta, toisin sanoen sitä, miten jyrkkiä pinnan korkeuserot ovat. Tasaisimpia alueita ovat sen mukaan Tyko-kraatterin pohjoispuoliset suuret laavatasangot, Mare Nubium ja vielä pohjoisempana sijaitseva Mare Imbrium.

Topography of the moon

Kolmas kartta on korkeuskartta, jonka eteläosassa erottuu hyvin tummana alueena suuri Aitkenin allas. Se on paikoin jopa 13 kilometrin syvyinen, ja siten se on koko Kuun syvin alue. Vaikka kartat ovat hyvin yksityiskohtaisia, ne esittävät silti vielä vain pikku palasia koko Kuun geologiasta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: