Apollo 17 arkisto - kuva 1

Kuvia Kuusta: Kun Apollo 17 -lennon kaverit kävivät kylässä

Parrankasvua, päiväunia ja hurjastelua kuumönkijällä. Kurkista astronauttien kuviin Apollo 17 -lennolta, joka laskeutui Kuuhun joulukuussa 1972. Apollo 17 -kuulento on tähän astisista viimeinen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016 teksti Casper Fauerholdt ja Signe Sørensen

Vanhojen rakkauskirjeiden ja koulukuvien tavoin Nasan Apollo-lentojen aikana otetut kuvat lojuivat pitkään arkistossa. Nyt ne on kaivettu esiin.

Astronautit ottivat kuulennoilla lukuisia kuvia itsestään ja maisemista. Jotkin kuvista näyttävät vahingonlaukauksilta, toiset taas välittävät hienosti vaativan kuulennon tunnelmia.

Apollo-kuulento ja 10 000 yksityistä kuvaa

Flickr-sivustoon ladattiin vuonna 2015 yli 10 000 valokuvaa, jotka on otettu 11 miehitetyn Apollo-lennon aikana.

Arkistokuvien julkaisemisesta vastasi ”Project Apollo Archive”, joka on IT-alalla työskentelevän Kipp Teaguen ja tähtitieteilijä Eric Jonesin yhteishanke.

1990-luvulta alkaen miehet ovat tahoillaan keränneet ja arkistoineet tuhansia astronauttien kuulennoilla ottamia kuvia. Kuvat on otettu avaruuspuvun rinnukseen kiinnitetyillä Hasselblad-kameroilla.

Nyt kaikki kuvat on arkistoitu ja julkaistu verkossa. Osa kuvista niin tarkkoja, että niitä katsellessa voi melkein tuntea, miten avaruuspuvun saappaat uppoavat Kuun pintaan.

Kuudes laskeutuminen Kuuhun jäi viimeiseksi

Apollo 17 oli kuudes ja tähän asti viimeinen Kuuhun laskeutunut lento. Kuvista ja näytteistä huolimatta suuren yleisön mielenkiinto kuulentoihin oli tuossa vaiheessa lopahtanut, eikä niiden aiheuttamille suurille kustannuksille enää keksitty päteviä perusteita. Lue lisää artikkelista:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: