Europan laatat liikkuvat 2/2015

Europan laatat liikkuvat

Jupiterin kuulla näyttää olevan samantyyppisiä laattoja kuin maankuoressa. Europa-kuun pinnalla kuitenkin liikehtivät jäälaatat, mikä näkyy maisemassa muun muassa jäätulivuorina ja jään poimuttumisena.

torstai 15. tammikuuta 2015

Europa-kuun jäisen pinnan railot ja murtumat ovat tutkijoiden mukaan merkki siitä, että Jupiterin kuussa syntyy uutta jäätä.

Miten sitten vanha jää katoaa? Näyttää siltä, että Europan jää kiertää niin kuin Maan kuoren laatat. Maassa syntyy uutta maankuorta, kun vaipasta nousee laattojen välistä pintaan sulaa kivimassaa, joka jähmettyy. Syntyvä uusi kuori työntää vanhoja laattoja edellään.

Jupiterin Europa-kuussa laatat muokkaavat maisemaa

Europa-kuussa näyttää nousevan pintaan jäätä, joka puskee jäälaattoja edellään. Nyt Europasta on löydetty myös alityöntövyöhykkeitä, joissa jäälaatta painuu toisen alle samalla tavalla kuin Maassa esimerkiksi Tyynenmeren laatta painuu Etelä-Amerikan länsireunan alle. Maassa laattojen törmäykset synnyttävät tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä.

Europa-kuussa vajoava jäälaatta puolestaan sulaa ja synnyttää vettä sylkeviä jäätulivuoria. Europan jäitä tutkivat Nasan Galileo-luotaimen vuosina 1995 ja 2003 ottamista kuvista yhdysvaltalaisgeologit Simon Kattenhorn ja Louise Prockter.

Europa-kuu on täynnä jäätulivuoria

Europan laatat liikkuvat kuten Maassa. Laattojen törmäyksissä syntyy vuorijonoja ja tulivuoria. Maassa vuoret ovat kiveä, Europassa jäätä. Maassa tulivuoret sylkevät laavaa, Europassa vettä.

Napsauta kuvaa, niin se aukeaa näytölle suurempana.

• 1: Syvällä olevien lämpimien jääkerrosten liike vie pintajäätä mukanaan. • 2: Jäälaattojen törmätessä raskaampi painuu kevyemmän alle. • 3: Vajoava laatta sulaa ja sekoittuu lämpimämpään jäämassaan. • 4: Sulamisvettä purkautuu jäätulivuorien kautta ja jäätyy pinnalle. • 5: Toisiinsa törmäävät jäälaatat poimuttuvat vuoristoiksi.

Europa – kuu, jossa on elämää?

Europa on Aurinkokunnan paras ehdokas, kun etsitään elämää muualta kuin Maasta. Tutustu kaukaiseen taivaankappaleeseen, josta saattaa löytyä elämän kemiallisia rakennuspalikoita, energiaa ja nestemäistä vettä:

Faktaa Europasta

? LÄPIMITTA: Noin 3 000 kilometriä.

? KAASUKEHÄ: Ohut. Sisältää etupäässä happea.

? PINTALÄMPÖTILA: ?170 °C.

? PINTA: Koostuu liikkuvista jäälaatoista. Paksuus 15–25 kilometriä.

? PINNAN ALLA: Jääkuoren alla on ilmeisesti 60–150 kilometrin syvyinen sula meri.

? YDIN: Kivivaipan ympäröimä rautaydin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: