Planets 12/2014

Miten usein kaikki planeetat ovat suorassa ketjussa?

Silloin tällöin taivaalla nähdään useiden planeettojen jono. Voiko Aurinkokuntaan muodostua joskus kaikkien planeettojen ketju?

torstai 7. elokuuta 2014

Jokainen Aurinkokunnan planeetta kiertää Auringon eri ajassa. Lyhin kiertoaika on Merkuriuksella (88 vuorokautta) ja pisin Neptunuksella (165 vuotta). Ennen pitkää kaikki kahdeksan kiertolaista sattuvat kyllä yhtä aikaa samalle suunnalle Auringosta katsottuna. Ne eivät kuitenkaan muodosta silloinkaan aivan tasaista jonoa, koska niiden ratatasot eroavat jonkin verran.

Viiden planeetan linja

Paljain silmin nähtävät Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus sekä Aurinko ja Kuu näyttivät 5. helmikuuta 1962 olevan Maasta tarkasteltuna niin tarkasti samassa linjassa, että täydellisen auringonpimennyksen yhteydessä reunimmaisten kappaleiden rajaaman sektorin kulma oli vain 16 astetta.

Tähtitieteessä kahden tai useamman planeetan sijoittumista samalle janalle kutsutaan konjunktioksi. Maa ja viisi muuta lähimpänä Aurinkoa kiertävää planeettaa järjestyvät jokseenkin tällaiseen jonoon pari kertaa sadassa vuodessa – viimeksi toukokuussa 2000 ja seuraavan kerran syyskuussa 2040.

Seuraava kahdeksan planeetan suora vuonna 2854

Vain kaukoputkella erotettavien uloimpien planeettojen Uranuksen ja Neptunuksen konjunktio on mahdollinen noin 172 vuoden välein. Niinpä kaikkien kahdeksan planeetan suora ketju voi toteutua vielä harvemmin. Sitä pitää odottaa vuoteen 2854 asti.

Lue lisää Aurinkokunnan planeetoista.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: