Tarvitaan paljon lisää ydinvoimaa

Uudet ydinvoimalat ovat turvallisempia, vakaampia ja tehokkaampia kuin vanhat. Olkiluodon kolmosreaktoria esitellään tulevaisuuden ratkaisuna.

Olkiluodon ydinvoimalaan rakennettava kolmas reaktori on Suomen kallein teollinen investointi. Sen rakennuskustannusten on arvioitu nousevan 4,7 miljardiin euroon.
Teollisuuden Voima Oy
Olkiluodon ydinvoimalaan rakennettava kolmas reaktori on Suomen kallein teollinen investointi. Sen rakennuskustannusten on arvioitu nousevan 4,7 miljardiin euroon.

”Ihmiskunnan energian tarve kasvaa sitä mukaa kuin elintaso nousee yhä useammissa maissa. Ydinvoima ei ole yleisratkaisu, mutta sillä on yhä tärkeä osa maailman energianlähteiden kokonaisuudessa.”

Näin asetteli sanansa Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n väistyvä puheenjohtaja ­Mohamed El-Baradei puheessaan energiaministereille tänä vuonna.

44 uutta ydinvoimalaa

Jätteet peruskallioon

Myös käytetyn ydinpolttoaineen varastointiongelman ratkaisuksi on esitetty Suomen – ja Ruotsin – mallia. Vaarallinen radioaktiivinen jäte on tarkoitus sijoittaa peruskallioon louhittaviin luoliin.

Olkiluodon kolmannen reaktorin rakentaminen käynnistyi 2005. Työt ovat viivästyneet, mutta suunnitelmien mukaan laitoksen pitäisi valmistua 2012. Kuva: H. Huovila/AP/Polfoto

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.