Ihminen on jättänyt jälkensä meriin

Yhdistämällä 17 tietokantaa saatiin selville, että yksikään merialue ei ole säästynyt ihmisen toiminnan vaikutuksilta

Ihminen on muutaman viime vuosikymmenen aikana muuttanut rajusti merten ekosysteemejä. Kalifornian yliopiston johtamassa hankkeessa on yhdistetty 17 maailmanlaajuista meriekosysteemejä koskevaa tietokantaa ja laadittu niiden pohjalta maailmankartta, joka näyttää ihmisen toiminnan jäljet merissä.
Kukin tietokanta koski yhtä meriympäristöön vaikuttavaa tekijää, kuten kalastusta, laivaliikennettä, maalta valuvia saasteita, ihmisen mukana levinneitä vieraita eliölajeja ja ilmastonmuutoksen aiheuttaman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun aiheuttamaa meriveden happamoitumista. Matemaattisen mallin avulla määritettiin kunkin tekijän ekologinen painoarvo ja laskettiin niiden vaikutus 20 eri meriekosysteemityyppiin.
Yksikään merialue ei ole säästynyt ihmisen toiminnalta. Huonoimmassa jamassa ovat koralliriutat, mutta ihminen on tehnyt pahaa jälkeä myös meriruohokasvustoissa, rannikoiden ja jokisuistojen mangrovemetsiköissä ja rannikkojen lähistöllä olevilla mannerjalustojen alueilla. Kohtalaisessa kunnossa ovat vielä pehmeähiekkaiset merenpohjat ja valtamerien ulapoiden pintavedet.

Tieteen Kuvalehti 13/2010

Uusi Lehti: Lue muun muassa ilmastonmuutosta hillitsevistä meduusoista, migreenikohtauksen syistä ja tuhotuiksi luulluista seinäluteista, joista on jälleen riesaa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

Hiirten ja ihmisten muistia voidaan parantaa geenitekniikalla ja lääkkeillä. Kokeilisitko itse hoitoa?


Numeroina-artikkelit

Tieku: Tiesitkö, että meteorimyrskyn aikana taivaalla saattaa näkyä 20 tähdenlentoa sekunnissa?

2 x Tieteen Kuvalehti + valinnainen lahja = 5,90 €

Tieku: Saat kaksi ensimmäistä lehteä ja valitsemasi lahjan hintaan 5,90 euroa.