Hiilidioksidikato viilensi etelänavan
Uudet tutkimukset horjuttavat nykyisiä ilmastomalleja.
- 29.09.2009
Etelämanner peittyi jäähän 34 miljoonaa vuotta sitten vain noin 100 000 vuoden kuluessa. Ilmiön syynä on pidetty alueellista lämpötilan äkillistä alenemista, joka aiheutui merivirtojen muutoksesta. Yalen yliopiston tutkijoiden mukaan jäätiköitymisen ehkä aiheuttikin maailmanlaajuinen ilmastonmuutos, sillä pintaveden lämpötila näyttää alentuneen myös päiväntasaajalla kolme ja päiväntasaajan ja napojen välisillä merillä 5–10 astetta.
Kansainvälisessä merenpohjan poraushankkeessa IODP:ssa (Integrated Ocean Drilling Program) kerätyistä näytteistä on paljastunut, että jäätiköitymistä edelsi myös ilmakehän hiilidioksidin määrän selvä lasku.
Hiilidioksidin merkitystä on aliarvioitu
Hiilidioksidin osuus laskettiin merenpohjaan kerrostuneen planktonin kalkkikuorissa esiintyvien hapen isotooppien, magnesiumin ja kalsiumin määristä.
Tutkijoiden mukaan tulos osoittaa, että nykyisissä ilmastomalleissa on aliarvioitu ilmakehän hiilidioksidin vaikutus napaseutujen lämpötilanmuutokseen.

