Muovi topbillede

Muovipulloista tulee polttoainetta

Uusi menetelmä, jolla muovijäte muunnetaan dieselöljyksi, saattaa helpottaa koko maailman jätetulvaa.

torstai 23. kesäkuuta 2016 teksti Nanna Vium

Jäteasemat pullistelevat muovia ja maailmassa tuotetaan muutenkin aivan liian paljon pakkausmuovia. Jos asialle ei pian tehdä jotain, 35 vuoden kuluttua maailman merissäkin on enemmän muovia kuin kaloja.

Asiantuntijoiden lausunnoissa koko maailman muoviongelmasta huokuva huoli alkaa olla kouriintuntuvaa, eikä kestävää ratkaisua ongelmaan ole tähän mennessä keksitty.

Nyt joukko tutkijoita Kalifornian yliopistosta ja Shanghain orgaanisen kemian tutkimuslaitoksesta on päässyt askelen lähemmäksi ratkaisua.

Pysyvyys ongelmana

Tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla muovipullot ja -pussit voidaan muuttaa dieselöljyksi ja teollisuusvahaksi, mikä tekee mahdolliseksi muovin tehokkaan kierrättämisen.

Muunto voi kuulostaa yksinkertaiselta, koska polyetyleeni – yleisin muovityyppi – rakentuu hiilestä ja vedystä, ja se on siten lähellä niitä hiilivetyjä, joista diesel koostuu.

Silti prosessissa onnistuminen on aiheuttanut paljon päänvaivaa, koska polyetyleenin kemialliset sidokset ovat hyvin vakaita sidoksia ja niitä on vaikea saada rikottua.

Hidas prosessi

Kemiallisia prosesseja edistävillä aineilla eli katalysaattoreilla on nyt lopulta onnistuttu erottamaan vetyatomit hiiliatomeista ja luomaan prosessi, jonka lopputuloksena polyetyleenin rakenne saadaan muuttumaan joko dieseliksi tai teollisuusvahaksi.

Koska prosessi vaatii vain 175 asteen lämpötilan, siihen ei kulu energiaa lainkaan niin paljon kuin aiempien kokeiden perusteella on luultu.

Menetelmän huonoihin puoliin kuuluu se, että muunnos vie neljä vuorokautta ja että siihen tarvitaan kalliita katalysaattoreita.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: