Etna

Pieni vuori voi syntyä parissa päivässä

Tektonisten laattojen törmäyskohtiin voi syntyä vuoria, joka kasvavat korkeutta senttien vuosivauhtia. Kuinka nopeasti uusia vuoria syntyy nopeimmillaan?

maanantai 23. marraskuuta 2009

Useimmat vuoret ovat muodostuneet Maan kivikehän eli litosfäärin kahden laatan törmätessä toisiinsa. Jos kummassakin laatassa on mannerkuorta, niiden reunat poimuttuvat, sillä mannerkuori on merenpohjan kuoreen verrattuna niin kevyttä, että se ei vajoa toisen laatan alle.

Esimerkiksi maailman korkein vuoristo, Himalaja, on muodostunut vähitellen 50 miljoonan vuoden aikana Intian laatan pusertuessa päin Euraasian laattaa. Muodostumisprosessi on erittäin hidas. Nopeimmillaankin Himalaja kasvoi korkeutta vain puolitoista senttiä vuodessa.

Vuoria voi muodostua myös tulivuorenpurkauksissa. Tulivuoria esiintyy esimerkiksi kohdissa, joissa yksi litosfäärilaatta painuu toisen alle, kuten Tyynenmeren laatan reuna-alueilla. Vulkaanista toimintaa on myös niin sanotuissa kuumissa pisteissä laattojen keskellä, esimerkiksi Havaijilla. Tuliperäiset vuoret voivat syntyä nopeasti päivien tai kuukausien aikana mutta ne ovat yleensä melko pieniä. Poikkeuksiakin on, kuten Andien yli 6?000 metrin huiput. Siellä purkaukset ovat toistuneet usein pitkän ajanjakson kuluessa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: