Mount Everest Lhotse Nuptse

Mount Everestin valloitus

Vuonna 1953 Edmund Hillary ja Tenzing Norgay pääsivät ensimmäisinä seisomaan Mount Everestin huipulla. Tässä teemassa käsittelemme maailman korkeimman vuoren valloitusta.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tappava Mount Everest

Matka Everestin huipulle on pitkä, ja se on vaatinut monen hengen. Sen jälkeen, kun Mount Everestin huipulle yritettiin päästä ensimmäisen kerran 1922, sen rinteillä on kuollut yli 280 ihmistä.

Everest vaatii yhä uhreja

Välineiden kehityttyä Mount Everest on nyt helpommin saavutettavissa. Vuonna 1990 huipun saavutti 18 prosenttia sitä yrittäneistä kiipeilijöistä, mutta vuonna 2012 vastaava luku oli jo 56.

Samaan aikaan ruuhkat maailman korkeimmalla vuorella ovat lisääntyneet. Monesti kiipeilijät joutuvat odottamaan niin sanotulla Hillaryn askelmalla ja monissa muissa paikoissa, että toiset palaavat ensin huipulta. Monen kiipeilijän elämä myös päättyy yhä Mount Everestin rinteille.

4 000 on käynyt huipulla

Mount Everestin huipun on saavuttanut 4 000 ihmistä. Tässä teemassa kerromme muutamasta ihmisestä, jotka joko kuolivat rinteillä tai pääsivät huipulle ja takaisin onnistuneesti:

George Mallory, Andrew Irvine, Reinhold Messner, Scott Fisher, Beck Weathers – ja luonnollisesti Edmund Hillary ja Tenzing Norgay, jotka 29. toukokuuta 1953 painoivat saappaansa ensimmäisinä ihmisinä maailman korkeimman kohdan lumeen.

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan kertomuksia Everestin rinteiltä ja katsomaan ainutlaatuisia kuvia, videopätkiä ja interaktiivista karttaa.

Teema

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: