Kevätpäiväntasaus
© Shutterstock

Kevätpäiväntasaus toivottaa valon ja lämmön tervetulleeksi

Tiistaina maaliskuun 20. päivänä on kevätpäiväntasaus. Se tunnetaan siitä, että silloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Ja siitä, että silloin kevät alkaa toden teolla.

maanantai 19. maaliskuuta 2018 teksti Lea Holtz

Mikä on kevätpäiväntasaus? 

Kevät on vihreitä versoja, linnunlaulua, valoisia iltoja – ja tärkeä tähtitieteellinen kulmakivi. 

Kevätpäiväntasauksena Aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Vuonna 2018 kevätpäivätasaus on 20. maaliskuuta, täsmälleen 18.15 Suomen aikaa.  

Kevätpäiväntasauksena voidaan jättää hyvästit talvelle ja siirtyä kevääseen ja kohti kesää.

Kesäpäivänseisaukseen asti – vuonna 2018 seisaus on pohjoisella pallonpuoliskolla 21. kesäkuuta – päivät pitenevät. Etelä-Suomessakin päivän pituus on tuolloin pisimmillään lähes 19 tuntia. Juhannuksen jälkeen päivät alkavat jälleen lyhentyä aina talvipäivänseisaukseen asti. 

Pohjoisella pallonpuoliskolla voimme nauttia pidemmistä päivistä ja auringosta, etelässä kevätpäiväntasauksen jälkeen alkaa syksy. 

Vuosi jakautuu neljään osaan, joiden rajapyykkeinä ovat 1. Kevätpäiväntasaus (20. maaliskuuta). 2. Kesäpäivänseisaus (20. kesäkuuta). 3. Syyspäiväntasaus (22. syyskuuta). 4. Talvipäivänseisaus (21. joulukuuta).

Päivä ja yö eivät ole yhtä pitkiä

Sanotaan, että tasauspäivinä päivä ja yö ovat yhtä pitkiä – eli 12 tuntia. Se ei pidä aivan paikkaansa. Yhtä pitkät päivät ja yöt osuvat aina hieman ennen kevätpäiväntasausta ja hieman syyspäiväntasauksen jälkeen. 

Jos katsotaan almanakkaa, kevätpäiväntasauksena 20. maaliskuuta päivä on Helsingissä useita minuutteja pidempi kuin yö. Se johtuu kahdesta seikasta.

Ensinnäkin tähtitieteellisen määritelmän mukaan Aurinko on noussut, kun auringonkiekon keskiosa on horisontin yläpuolella. Tasauspäiväkin on määritelmän mukaan se hetki, kun Auringon keskusta ohittaa taivaan ekvaattorin. Arkikielessä auringonnousu on kuitenkin se hetki, kun Aurinko kurkistaa horisontista, ja auringonlasku se, kun Aurinko painuu horisontin taakse. Tämän määritelmäeron vuoksi päivä on muutaman minuutin pidempi.

Toiseksi Maan ilmakehä taittuu, kun Aurinko on aivan horisontin alapuolella. Siksi näyttää siltä, että Aurinko on hieman korkeammalla taivaalla kuin se todellisuudessa on. Toisin sanoen täällä pohjoisessa Aurinko näkyy noin neljä minuuttia ennen auringonnousua ja neljä minuuttia auringonlaskun jälkeen.

Saat lisää uutisia tieteen maailmasta, kun tilaat Tieteen Kuvalehden uutiskirjeen

Tasauspäivät ovat erityisiä päiviä

Vaikka tasauspäivät eivät ihan olekaan tasauspäiviä, niihin liittyy monta seikkaa, jotka tekevät niistä erityisiä.

Tasauspäivät ovat ne kaksi päivää vuodessa, jolloin Aurinko nousee suoraan idästä ja laskee suoraan länteen. Ja ainoastaan tasauspäivinä henkilö, joka seisoo täsmälleen päiväntasaajalla, voi nähdä, miten Aurinko kulkee hänen päänsä yli. Pohjoisnavalla syyspäiväntasauksesta alkaa kuuden kuukauden pimeys, etelänavalla puolestaan silloin alkaa puoli vuotta kestävä valoisa aika.

Toisin kuin voisi olettaa, vuodenaikojen vaihtelu ei johdu siitä, miten lähellä Aurinkoa Maa kulkee ellipsinmuotoisella radallaan. Syynä vuodenaikojen vaihteluun on nimittäin se, että Maa on noin 23,5 astetta kallellaan. Kallistuksen vuoksi pohjoinen ja eteläinen pallonpuolisko osoittavat vuoronperään kohti Aurinkoa sillä aikaa, kun Maa kiertää radallaan kerran Auringon ympäri.

Pohjoisilla ja eteläisillä leveysasteilla päivän pituus ja Auringon paikka taivaalla vaihtelevat niin paljon, että meillä on neljä vuodenaikaa. Tropiikissa vuodenaikoja on vain kaksi.

Video: Mistä vuodenajat johtuvat?

Kevätpäiväntasauksen päivä vaihtelee 

Kalenterissa kevätpäiväntasaus on vuodesta riippuen joko 20. maaliskuuta tai 21. maaliskuuta. 

Vuodessa ei nimittäin ole täsmällistä määrää vuorokausia, vaan noin 365 ja yksi neljäsosa vuorokautta. Tätä epätarkkuutta ei oteta kolmena vuonna huomioon, mutta joka neljäs vuosi vuoden päiviin lisätään karkauspäivä. Siksi tasausten ja seisausten ajankohdat siirtyvät ensin kolmena vuotena kuusi tuntia eteenpäin ja neljäntenä vuotena eli karkausvuotena 18 tuntia taaksepäin.

Paavi Gregorius XIII:n määräyksestä katolisissa maissa otettiin käyttöön greoriaaninen kalenteri vuonna 1582. Ruotsissa ja Suomessa uuteen ajanlaskuun siirryttiin 1753. Paavin määräyksestä sadalla jaolliset vuodet, esimerkiksi 1700 tai 1800, eivät ole karkausvuosia, paitsi jos sadalla jaollinen vuosi on samalla jaollinen 400:lla.

Näistä määräyksistä syntyi kalenterivuosi, jossa on 365,2425 vuorokautta. Siinä otetaan huomioon se, että Maasta tarkkailtuna Auringon kierros taivaalla kestää 365,24219 vuorokautta.

Käytössä oleva ajanlasku on siis niin lähellä todellisuutta, että vuodenajat pysyvät hyvin paikoillaan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: