Vesihämähäkki kutoo keuhkon

Hämähäkki valvoo sukelluskellonsa ilmanlaatua

tiistai 1. syyskuuta 2009

Suomessakin tavattava vesihämähäkki on sopeutunut täysin vesielämään. Se pyydystää ruokansa sukeltamalla, eikä sen aina tarvitse käydä pinnalla edes hengittämässä. Se kutoo seitistään sukelluskellon, johon se tuo pinnalta ilmaa kuplina karvoissaan. Sukelluskellossaan hämähäkki syö, parittelee, luo nahkansa ja talvehtii. Tähän asti on ollut epäselvää, onko sukelluskello ensisijaisesti suojapaikka, jossa hämähäkki voi syödä ja oleskella rauhassa, vai tärkeä hengitysilmavarasto, joka mahdollistaa elämän veden alla. Sveitsiläisen Bernin yliopiston tutkijat selvittivät asiaa. Michael Taborskyn johtamassa kokeessa pantiin kahdeksan vesihämähäkkiä akvaarioihin, joissa ne pian rakensivat itselleen sukelluskellon. Sitten kelloissa oleva ilma vaihdettiin. Osa sai kelloonsa puhdasta hiilidioksidia, osa puhdasta happea ja osa tavallista ilmaa. Happilisäys tai tavallinen ilma ei muuttanut hämähäkkien käytöstä juuri lainkaan. Sen sijaan hiilidioksidipitoisuuden lisääminen sai hämähäkit välittömästi liikkeelle. Ne alkoivat kiivaasti noutaa pinnalta uutta ilmaa sukelluskelloonsa. Tutkijoiden mukaan sukelluskello on vesihämähäkin lisäkeuhko. Vesihämähäkki on ainoa eläin, joka kerää, kuljettaa ja varastoi ilmaa ja pystyy arvioimaan sen hengityskelpoisuutta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: