New Zealand vand og bjerge

Uusi-Seelanti syntyi Atlantiksen Vuoristosta

Zealandia on manner, josta noin 93 prosenttia on meren alla. Tyynenmeren pinnan ylle ulottuvat vain mantereen korkeimmat huiput eli Uusi-Seelanti. Geologiset tutkimukset todistavat, että saaret olivat veden peitossa vielä 23 miljoonaa vuotta sitten.

torstai 19. toukokuuta 2016 teksti Niels Hansen

Atlantin valtameressä oli aikoinaan mantereen kokoinen rehevä saari. Saaren pääkaupunki oli vauras, ja saaren asukkaat olivat meren jumalan Poseidonin jälkeläisiä. Ajan mittaan asukkaista tuli tavallisia paheellisia ihmisiä, ja sitten kaikki meni pieleen. Atlantis hävisi taistelun Ateenaa vastaan, ja koko manner upposi pohjaan vuorokaudessa. Näin kuuluu kreikkalainen taru. Oikeasti Tyynenmeren lounaisosissa sijaitsee merenalainen manner, josta 93 prosenttia on veden alla. Pinnan yläpuolella tästä Zealandia-mantereesta näkyy vain Uusi-Seelanti. Manner on noin 15 kertaa niin suuri kuin Uusi-Seelanti. Nyt uusiseelantilaiset geologit uskovat löytäneensä todisteita siitä, että koko manner hävisi Atlantiksen lailla mereen noin 23 miljoonaa vuotta sitten.

Eläimet tulivat Australiasta Tutkijat ovat tienneet Zealandiasta jo pitkään, mutta tähän asti on oletettu, että manner nousi meren pinnalle, kun se 83 miljoonaa vuotta sitten irtosi jättimanner Gondwanasta. Pikku hiljaa se vaipui pinnan alapuolelle, kun maankuori oheni. 23 miljoonaa vuotta sitten pieni osa maamassaa oli vielä pinnan yläpuolella. Niinpä onkin oletettu, että Uudessa-Seelannissa viihtyvät eläinlajit ovat peräisin Gondwanan mantereen ajalta. Uusiseelantilainen geologi Hamish Campbell on koonnut sekä biologisia että geologisia todisteita siitä, että Zealandia oli välillä kokonaan upoksissa. Jos Zealandia upposi 23 miljoonaa vuotta sitten, siellä eläneet maaeläimet eivät selvinneet hengissä. Siinä tapauksessa Uuden-Seelannin nykylajit ovat voineet tulla noin 1?500 kilometrin päästä Australiasta.

Arvioidakseen, onko Uuden-Seelannin lajisto ylipäätään voinut tulla muualta vain 23 miljoonassa vuodessa, Hamish Campbell lähti tutkimaan Chathamsaaria, jotka sijaitsevat 800 kilometriä Uudesta-Seelannista itään. Saarilla on Uuden-Seelannin tapaan ainutlaatuinen eläin- ja kasvikunta. Kun geologisissa tutkimuksissa selvisi, että Chathamsaaret nousivat merenpinnan yläpuolelle noin neljä miljoonaa vuotta sitten, Campbell vakuuttui siitä, että eläimet ja kasvit voivat asuttaa kaukaisia maa-alueita suhteellisen lyhyessäkin ajassa. Uuden- Seelannin 23 miljoonaa vuotta siis olisi riittävän pitkä ajanjakso.

Kolme kotoperäistä nisäkäslajia Biologisetkin tutkimukset tukevat Campbellin teoriaa. Molekyylibiologit ovat osoittaneet, että vähintään 95 prosenttia kaikista uusiseelantilaisista lajeista on peräisin Australiasta tai Etelä-Amerikasta. Myös muut tutkimukset osoittavat, että useimmat Uuden-Seelannin lajeista ovat kehittyneet 20 miljoonan viime vuoden aikana ja että niiden lähisukulaisia asuu Australiassa. Uusi-Seelanti on siis saattanut olla veden alla 23 miljoonaa vuotta sitten, minkä jälkeen saaret ovat nousseet jälleen pintaan ja australialaiset lajit ovat siirtyneet sinne. Campbellilla on vielä yksi lisätodiste teorialleen. Paleontologit ovat löytäneet Zealandiasta hirmuliskojen jäännöksiä. Kun hirmuliskot katosivat 65 miljoonaa vuotta sitten, pienten nisäkkäiden määrä kasvoi hurjasti. Uudessa-Seelannissa ei kuitenkaan ole kolmen lepakkolajin lisäksi muita kotoperäisiä nisäkäslajeja. Hamish Campbell tietää miksi: lajit hävisivät, kun Zealandia vajosi pinnan alle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: