Välimeren pohjassa Euroopan suurin tulivuori

Purkautuessaan Marsili tuhoaisi Etelä-Italian rannikkoa

tiistai 1. syyskuuta 2009

Euroopan suurin tulivuori on kaksi miljoonaa vuotta vanha Marsili, joka sijaitsee Tyrrhenanmeren pohjassa Sisilian ja Manner-Italiassa välissä. 

Marsilin olemassaolo on tunnettu jo pitkään, mutta sen koko saatiin selville vasta äskettäin, kun merenpohjaa tutkittiin uudenaikaisilla kaikuluotauslaitteilla. 

Tulivuori nousee noin 3000 metrin korkeuteen merenpohjasta, ja sen huippu on 500 metriä merenpinnan alapuolella. 

Tulivuoren kattama alue on 70 kaikkiaan kilometriä pitkä ja 40 kilometriä leveä. 

Marsili on siis suurempi kuin Sisiliassa sijaitseva Etna. 

Italian valtion tutkimuskeskuksen geologit tutkivat Marsilia sadan päivän ajan ja taittoivat tutkimusaluksellaan 36 000 kilometrin matkan. 

Aluksen kaikuluotauslaitteet kuvasivat merenpohjan, ja kuvien perusteella luotiin tietokoneella kolmiulotteinen kartta tulivuoresta. 

Kartta on tarkkuudeltaan samaa luokkaa kuin maanpinnasta satelliittikuvien perusteella tehdyt kartat: pienimmät kartassa erottuvat kohteet ovat halkaisijaltaan 20 metriä. 

Marsili on yhä aktiivinen, mutta purkausta ei geologien mukaan ole odotettavissa. 

Jos näin kuitenkin kävisi, seuraukset olisivat paljon pahemmat kuin Etnan tai Napolin kupeessa olevan Vesuviuksen purkautuessa. 

Vedenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena syntyisi voimakas tulva-aalto, ns. tsunami, joka aiheuttaisi huomattavaa tuhoa Etelä-Italian ja Sisilian rannikoilla. Mm. Napolin, Messinan ja Palermon kaupungeissa syntyisi pahaa jälkeä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: