Tulivuori purkautuu harvoin yllättäen

Uutisissa kerrotaan tulivuorenpurkauksista, jotka vaativat ihmisuhreja. Eikö näin suuria luonnonmullistuksia osata ennustaa?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Tulivuorenpurkausten ennustaminen perustuu tiettyjen enteiden ”lukemiseen”. Joskus ennusmerkit ovat niin selviä, että varoitus voidaan antaa jo hyvissä ajoin ennen purkausta. Toisinaan taas tilanne kehittyy niin nopeasti, että purkaus yllättää niin tutkijat kuin vaarallisella alueella asuvat ihmisetkin. Tulivuoret voivat purkautua usealla tavalla. Myös saman purkauksen aikana voi esiintyä erilaisia vaiheita. Esimerkiksi Havaiji-tyyppiset purkaukset ovat melko rauhallisia, kun taas Stromboli-tyyppisissä purkauksissa laavaa lentää lyhyin väliajoin. Vulcano- ja Plinius-tyyppiset purkaukset ovat erittäin rajuja. Kaikkia tulivuorenpurkaustyyppejä voidaan ennustaa samoilla menetelmillä. Koska valtaosa purkauksista keskittyy tietyille vulkaanisesti aktiivisille alueille, niillä seurataan jatkuvasti kallioperän liikkeitä ja pohjaveden virtauksia, magneettikentän muutoksia, kuumien lähteiden ja kallioperästä vapautuvien kaasujen koostumusta ja lämpötilaa sekä itse tulivuorten muotoa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: