Augustine Volcano

Sade aiheuttaa purkauksia

Sää, ilmasto ja tulivuoret vaikuttavat toisiinsa monin tavoin.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tiedon maailma -kirjasarjasta: Voimakkaassa tulivuorenpurkauksessa suuria määriä tuhkaa ja rikkiä sinkoutuu korkealle ilmakehään. Siellä hiukkaset heijastavat Auringon valoa, niin että lämpötila maanpinnalla voi laskea seuraavina vuosina monta astetta.

Vastaavasti sää voi laukaista tulossa olevan purkauksen. Esimerkiksi hyvin aktiivisesti toimiva Soufrièren tulivuori Montserratin saaressa Länsi-Intiassa on purkautunut monta kertaa silloin, kun alueella on satanut runsaasti. Sadevesi valuu maanpinnan rakoihin ja halkeamiin, joissa se höyrystyy jouduttuaan kosketuksiin 800-asteisen magman kanssa. Höyryn tilavuus on suurempi kuin veden, ja siksi paine magmapesäkkeessä kasvaa, joskus jopa niin paljon, että koko vuoren laki luhistuu.

Myös vuodenaikojen vaihtelu näyttäisi vaikuttavan tulivuoriin. Esimerkiksi pohjoisella pallonpuoliskolla sattuu talvella paljon enemmän tulivuorenpurkauksia kuin kesällä. Ilmiö johtuu suurten vesimäärien siirtymisestä joka vuosi pohjoiselta eteläiselle pallonpuoliskolle ja takaisin. Vesimassojen liike aiheuttaa jaksottaisia paineenvaihteluita magmapesäkkeissä, joista laava purkautuu tulivuorien kautta.

Tiedon maailma

Tiedon maailma on kirjasarja, joka esittelee tieteen eri alueita. Voit tutustua sarjaan ja tilata ensimmäisen osan tästä:

Tiedon maailma

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: