Isopandan on syötävä paljon, sillä sen elimistö saa hyödynnettyä vain pienen osan kasvisruoan ravinnosta.

Selviytyykö lihansyöjä kasviksilla?

Lihansyöjä voi tulla toimeen kasviravinnolla, vaikka se ei ole helppoa. Isopanda on tästä hyvä esimerkki.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Ihminen on biologisesti tarkasteltuna kaikkiruokainen, eli ihmisen ruoansulatuselimistö pystyy käsittelemään niin lihaa kuin kasviravintoakin. 

Monet muutkin eläimet ovat kaikkiruokaisia, mutta osa on omaksunut hyvin kapea­-alaisen ruoka valion. 

Tavallisesti eläinten on vaikea käyttää hyödyksi ruokaa, johon niiden hampaat ja suolisto eivät ole tottuneet. 

Pandalla on pedon maha

Isopanda on tunnettu esimerkki lajista, jonka elimistö ei ole ruokavalion tasalla. Panda on mieltynyt bambun lehtiin ja versoihin, mutta sillä on yhä lihansyöjän ruoansulatuselimistö, joka pystyy hyödyntämään bambun ravintosisällöstä vain murto­-osan.

>> Näe harvinaisia petoja ja kasvinsyöjiä tutkimusretkellä Galapágossaarille.

Siksi pandan on syötävä paljon saadakseen kylliksi ravintoa. Siltä meneekin syömiseen 12–14 tuntia päivässä. Kasvinsyöjän ruoansulatus on yleensä tehokkaampi ja se voi tarpeen tullen sulattaa lihaakin.

Pitkällä aikavälillä kasvinsyöjä ei kuitenkaan tule toimeen pelkällä lihalla, sillä lihassa ei ole kaikkia sen tarvitsemia ravinteita. 

Kasvinsyöjän ruuansulatus on tehokas

Eläimet voivat muuttaa ruokavaliotaan olosuhteiden pakosta. 

Esimerkiksi syrjäisiltä saarilta, joissa kasvillisuus on yksipuolista, on löydetty kasvinsyöjälajeja, jotka syövät linnunpoikasia tai raatojen luita saadakseen kivennäisaineita.

Suoli määrää 

Lihansyöjien ja kasvinsyöjien ruoansulatuselimistössä on suurin piirtein samat osat, mutta niiden koko on eri. 

Kasvinsyöjillä on yleensä pitkä suolisto ja iso umpisuoli, jossa elää selluloosaa hajottavia bakteereja. 

Lihansyöjillä taas on lyhyt suolisto, koska liha hajoaa nopeammin. Myös niiden ruoansulatusentsyymit ovat erilaiset, sillä kasvi kuidut ja liha hajoavat eri tavalla.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: