Salamat lasketaan paikantimilla

Rajuilmauutisissa kerrotaan usein, miten monta salamaa sen aikana esiintyi. Miten lukumäärä saadaan selville?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Laskentaan käytetään ns. salamanpaikantimia. Suomessa otettiin jo 1980-luvun puolivälissä käyttöön salamanpaikannin, joka käsitti neljä salamaniskun aiheuttamia sähkömagneettisia häiriöitä eli radioukkosia rekisteröivää suunninta. Suuntimet mittasivat häiriöiden suunnan ja tulkitsivat, oliko kyseessä maasalama vai muu häiriö. Tiedot salamaksi luokitelluista havainnoista siirtyivät keskusyksikköön, joka tilastoi salamat. Tämä paikannin kattoi Suomen eteläosan. Kesällä 1997 Suomeen hankittiin uusi salamanpaikannin, joka koostuu viidestä anturista ja keskusyksiköstä. Anturi on suunnin, joka on varustettu satelliittipaikannusvastaanottimella. Salamat paikannetaan nykyään kahdella toisistaan riippumattomalla menetelmällä, suuntimisella ja aikaeropaikannuksella. Uuden laitteiston herkkyys on selvästi vanhaa parempi, ja nykyisin havaitaan paljon aikaisempaa enemmän heikkojakin salamoita. Merkittävin parannus entiseen on se, että uuden paikantimen havaintoalue ulottuu Sodankylään asti. Ensimmäinen ukkoskausi, jolloin uusi salamanpaikannin oli jatkuvasti käytössä, ajoittui kesään 1998. Vanhalla menetelmällä saatuja tietoja salamoiden määrästä on ”korjattu” tietyillä kertoimella vastaamaan uusia. Tilastojen mukaan vuosien 1960–2000 keskiarvo on 40 salamaa sataa neliökilometriä kohti.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: