Puuskat syntyvät, kun ilmamassat mutkittelevat

Jos tuuli syntyy matala- ja korkeapaineen eroista, mistä tuulenpuuskat johtuvat? Miksi tuuli ei ole jatkuvaa ja yhtä voimakasta paine-eron tasoittumiseen saakka?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Tuuli todellakin syntyy, kun ilmamassat alkavat virrata korkeapaineesta eli sieltä, missä ilmanpaine on suuri, matalapaineeseen eli alueelle, jossa on ympäristöä pienempi ilmanpaine. Ilmamassojen liike ei silti ole suoraviivaista, vaan siihen vaikuttaa Maan pyörimisliikkeestä johtuva näennäisvoima, coriolisvoima. Se kääntää tuulia pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä vasemmalle. Kiertymiseen vaikuttaa myös kitka, joka on maalla suurempi kuin merellä. Coriolisvoima ei kuitenkaan selitä sitä, miksi paikallinen tuuli muuttaa usein suuntaa tai voimakkuutta. Puuskittaisuuteen voi olla syynä muun muassa ilmakerrosten epävakaus. Lähellä maanpintaa ilmaan kohdistuu suurempi kitka kuin korkeammalla. Kaikissa ilmakerroksissa ei siksi tuule yhtä nopeasti eikä matalapaine täyty tasaisesti. Ilmakerrosten sekoittuessa ilma liikkuu myös pystysuoraan: Jos se nousee, sen sisältämän kosteuden tiivistyessä syntyy pilviä. Jos korkealla oleva nopeasti liikkuva ilma alkaa vajota, syntyy tuulenpuuskia. Puuskittaisen tuulen suunta voi myös olla erilainen kuin maanpinnassa puhaltavan jatkuvan tuulen. Esimerkiksi tornitalon juurella voi esiintyä voimakkaita puuskia, kun rakennus pakottaa ilmamassat kääntymään kohti maanpintaa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: