Miten öljylähteet syntyivät?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Useimmat niin kuivalla maalla kuin merenpohjassakin olevat öljylähteet ovat syntyneet merten planktonista eli mikroskooppisen pienistä levistä, kasveista ja eläimistä, jotka ovat muinoin kuolleet ja vajonneet meren pohjaan sellaisessa paikassa, missä pohjavesi on hapetonta. Hapekkaassa vedessä elävät bakteerit hajottavat planktonin vedeksi ja hiilidioksidiksi, mutta hapettomassa vedessä plankton kerrostui pohjalle. Kun sen päälle kertyi ajan mittaan satojen metrien tai jopa kilometrien paksuinen kerros lietettä, savea tai hiekkaa, oikeassa lämpötilassa ja paineessa orgaaninen aine muuttui kerogeeniksi. Kerogeenimolekyylissä voi olla tuhansia hiili-, happi- ja vetyatomeja. Miljoonia vuosia jatkuneen suuren paineen ja kuumuuden seurauksena kerogeeni hajosi pienimolekyylisemmiksi hiilivedyiksi, joista lopulta muodostui muun muassa kivihiiltä, öljyä ja kaasua. Koska öljy oli ympäristöään keve-ämpää, se lähti nousemaan ja kerääntyi huokoisiin hiekka- ja kalkkikivikerrostumiin. Ajan mittaan öljy kohosi paineen työntämänä edelleen. Osa päätyi maan pinnalle ja haihtui, osa jäi öljyä läpäisemättömien kivikerrosten alle. Sieltä öljy voidaan pumpata maan pinnalle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: