Poro vaihtaa vapaalle

Yleensä kasveilla ja eläimillä on luontainen valon määrän ohjaama vuorokausirytmi. Pohjoisessa, missä aurinko ei kesällä laske lainkaan ja talvella on kaamos, tilanne on toinen. Norjalaistutkimus osoittaa, että porot osaavat olla välittämättä vuorokaudenajoista. Tromssan yliopiston arktisen biologian laitoksen tutkija Karl-Arne Stokkan kollegoineen seurasi vuoden ajan porojen käyttäytymistä Huippuvuorilla ja Pohjois-Norjassa. Tutkimuksessa ilmeni, että kesäisin poroilla ei ollut säännönmukaista vuorokausirytmiä vaan levon ja aktiivisuuden jaksot vuorottelivat ympäri vuorokauden.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Yleensä kasveilla ja eläimillä on luontainen valon määrän ohjaama vuorokausirytmi. Pohjoisessa, missä aurinko ei kesällä laske lainkaan ja talvella on kaamos, tilanne on toinen. Norjalaistutkimus osoittaa, että porot osaavat olla välittämättä vuorokaudenajoista. Tromssan yliopiston arktisen biologian laitoksen tutkija Karl-Arne Stokkan kollegoineen seurasi vuoden ajan porojen käyttäytymistä Huippuvuorilla ja Pohjois-Norjassa. Tutkimuksessa ilmeni, että kesäisin poroilla ei ollut säännönmukaista vuorokausirytmiä vaan levon ja aktiivisuuden jaksot vuorottelivat ympäri vuorokauden. Talven kaamoksessa rytmitön käyttäytymismalli ilmeni vielä selvemmin: porot olivat enimmäkseen levossa mutta lyhyitä aktiivisia jaksoja esiintyi ympäri vuorokauden. Muina aikoina vuodesta erityisesti Pohjois-Norjan poroilla oli selvä 24 tunnin rytmi. Stokkan arvelee, että porojen kyky luopua väliaikaisesti vuorokausirytmistä on mukauma oloihin, joissa rytmistä ei aina ole hyötyä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: