Näyttävä perhonen säikyttää lintuja

Siipien kuvioiden muodolla ei ole merkitystä, kunhan niitä on paljon

tiistai 1. syyskuuta 2009

Brittiläisen Cambridgen yliopiston eläintieteilijät ovat kumonneet 150 vuotta vanhan teorian perhosen siipien kuvioiden merkityksestä. Sen mukaan joidenkin perhoslajien siipien silmiä muistuttava kuviointi piti linnut loitolla, koska linnut tulkitsivat sen vihollisensa silmiksi. Biologi Martin Stevensin johtama tutkijaryhmä testasi olettamusta käytännössä ja tuli siihen tulokseen, ettei se pidä paikkaansa. Tutkijat kiinnittivät perhosentoukkien selkään erikuvioisia pahvisia siipiä ja seurasivat, miten kuviointi vaikutti toukkien eloonjäämismahdollisuuksiin. Pahvisiipiset toukat pantiin puiden latvuksiin houkuttelemaan lintuja, ja muutaman päivän kuluttua tutkijat tarkastivat, mitkä toukat oli syöty. Kun selvitettiin, mitkä toukat olivat säilyneet hengissä, ilmeni, että siipikuvioiden muodolla ei ollut merkitystä. Toukat, joilla oli pyöreitä, soikeita tai kulmikkaita kuvioita, joutuivat yhtä lailla lintujen saaliiksi. Ratkaisevaa oli kuvioiden koko ja määrä. Mitä enemmän ja mitä isompia ne olivat, sitä paremmin ne näyttivät pitävän linnut loitolla. Stevens tulkitsee tuloksia niin, että perhosen siipien kuvio ei karkota lintuja siksi, että se muistuttaa silmiä, vaan koska se on kylliksi silmiinpistävä. Pyöreä muoto on ilmeisesti valikoitunut sattumalta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: