Merinorsut pestattiin tutkimustehtäviin

Merieläimet keräävät tietoja merten kartoitushankkeessa

tiistai 1. syyskuuta 2009

Merileijonat, merinorsut ja muut hylkeet voivat uimaretkillään myös tehdä tiedettä. Tätä mieltä ovat Nasan meritutkija Yi Choa ja Kalifornian yliopiston meribiologi Daniel Costa. He ovat käynnistäneet merten kartoitushankkeen, jossa suurimman osan työstä tekevät eläimet. Hankkeen tarkoituksena on mitata muun muassa veden lämpötila ja suolapitoisuus eri merialueilla ja syvyyksissä ja laatia näiden tietojen perusteella kolmiulotteisia merikarttoja. Mittaukset suoritetaan eläimiin kiinnitetyillä antureilla. Jo nyt on saatu aikaan ensimmäinen yksityiskohtainen kartoitus Yhdysvaltojen Tyynenmeren rannikon edustan yhden alueen lämpötilaeroista. Tarvittavista tuhansista mittauksista huolehti seitsemän merinorsua. Anturit, joilla lämpötila mitattiin, asennettiin eläinten niskaan. Costan mukaan merissä on vähintään yhtä monta erilaista eri lajeille sopivaa elinympäristöä kuin maallakin. Niiden kartoituksessa merinisäkkäistä, kuten hylkeistä, on erityisen paljon hyötyä, sillä niiden liikkeitä ohjaavat monet seikat, kuten saaliseläinten esiintymisalueet ja merivirrat. Merten kartoitus voi auttaa ymmärtämään muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: