Scientists at the Red Sea

Merenpohjassa miljardien arvosta kultaa

Punaisenmeren uumenissa on runsaasti kultaa, kuparia ja hopeaa.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Punaisenmeren pohjakerrostumissa piilee ehkä miljardien eurojen arvosta arvometalleja. Alustavien geologisten tutkimusten mukaan merenpohjassa on kultaa, kuparia, sinkkiä, hopeaa ja kobolttia. Pelkästään kultaesiintymien arvoksi on laskettu yli kymmenen miljardia euroa.

Arvio on tulosta tutkimushankkeesta, johon osallistuvat saudiarabialainen Kuningas Abdulazizin yliopisto ja saksalainen Kielin yliopisto. Punaisenmeren pohjasta otetut näytteet osoittavat tutkijoiden mukaan, että pohja on maankuoren erkaantumisvyöhykettä. Siinä kulkee repeämä, jossa Maan vaipasta nousee koko ajan pintaan uutta kiviainesta ja mineraaleja.

Vuosituhansien aikana Maan sisuksista nousevat mineraalit ovat kerrostuneet merenpohjaan. Siellä lojuvat arvometallit ovat periaatteessa heti hyödynnettävissä, mutta merenpohjan kaivostoimintaan liittyy ongelmia. Ensinnäkin esiintymien päällä on runsaasti vettä, ja toiseksi metallit esiintyvät mikrokokoisina hiukkasina, joiden talteenotto on hankalaa. Saksalaiset ja saudiarabialaiset tutkijat etsivät nyt keinoja, joilla metallihiukkaset voidaan erottaa muusta merenpohjan aineesta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: