Laattojen liike saa aikaan haudan

Miten merenpohjan vajoamat ovat syntyneet? Mitkä ovat valtamerien syvimmät kohdat? Miten syviä ne ovat?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Maankuori koostuu yli kymmenestä jähmeästä tektonisesta laatasta, jotka liikkuvat jäälauttojen tapaan vaipan päällä. Syvänmeren haudat johtuvat tästä ns. laattatoiminnasta. Syvällä Maan sisuksissa kiertää juoksevaa kiviainesta, magmaa, jota pääsee purkautumaan maankuoren alta silloin, kun vaipan liike työntää kahta laattaa kauemmas toisistaan. Uutta maankuorta syntyy etupäässä valtamerien keskiselänteillä, joille ovat ominaisia halkeamavyöhykkeet. Purkauksessa muodostuu uutta ns. oseaanista maankuorta, joka on hieman raskaampaa kuin mannerkuori. Tämä selittää sen, miksi vanha merenpohja vajoaa Maan vaippaan helpommin kuin mantereet. Vaikka oseaanista maankuorta syntyy jatkuvasti lisää, maapallon koko ei muutu. Syynä on se, että merenpohjanlaatan toisesta päästä tulee jäähtymisen ja sen päälle kasautuvien maakerrosten, sedimenttien, vuoksi raskaampi. Kun raskas pää kohtaa toisen laatan, se kaareutuu vähitellen sen alle. Tähän törmäyskohtaan muodostuu syvänne. Esimerkiksi Mariaanien hauta on syntynyt kohtaan, jossa Tyynenmeren laatta työntyy Filippiinien laatan alle. Törmäysprosessi, jota geologit kutsuvat subduktioksi, aiheuttaa maanjäristyksiä, joiden keskus on syvällä maankuoren alla, ja tulivuorenpurkauksia. Mm. Mariaanien hautaa reunustaa joukko pieniä saaria, joilla on toistuvasti vulkaanista toimintaa. Tektonisia laattoja liikuttavien voimien maankuorta muokkaavasta vaikutuksesta saa hyvän kuvan vertaamalla syvänteitä ja vuoristoja. Maapallon syvin kohta on Mariaanien hauta, jonka pohjalle on matkaa merenpinnasta yli 11 km. Korkein vuoristo Himalaja poimuttui Etu-Intian laatan törmätessä Aasiaan. Himalaja ja sen korkein huippu Mount Everest (8850 m) kohoavat ja siirtyvät samalla hitaasti itään, koska Intia painuu Kiinan alle.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: