Lucylla apinan ranteet

Ranteen luiden vertailu osoittaa, että ihmisen esivanhemmat olivat lähempänä apinoita kuin on luultu.

Etelänapina Lucyn luuranko on parhaiten säilyneitä jäännöksiä ihmisen esivanhemmista. Lucy kulki kahdella jalalla, mutta hänen ranteessaan on luu, joka viittaa siihen, että pystyasento oli tuolloin vielä uusi ilmiö. Pystyasennossa liikkumista on pidetty tyypillisenä ihmisen ominaisuutena, joka kehittyi pian sen jälkeen, kun ihmisen edeltäjät laskeutuivat puista. Simpanssien ja gorillojen tavan kulkea rystysiinsä tukeutuneena on uskottu kehittyneen vasta sen jälkeen, kun ihmisen ja apinan kehityslinjat erkanivat.

George Washington -yliopiston tutkijat David Strait ja Brian Richmond ovat verralleet Lucyn eli Australopithecus afarensiksen ja toisen etelänapinan Australopithecus anamensiksen ranteen luita simpanssien vastaaviin luihin ja löytäneet yhtäläisyyksiä, joiden perusteella he uskovat, että Lucyn läheiset esivanhemmat liikkuivat neljän raajan varassa, kuten simpanssit ja gorillat. Jos oletus pitää paikkansa, ihmisen ja apinan kehityslinjat ovat eriytyneet huomattavasti myöhemmässä vaiheessa kuin tähän mennessä on arveltu eli hieman ennen etelänapinan kehittymistä.

Yhdistävä tekijä kaikilla kolmella lajilla oli värttinäluun ulkonema, joka mahdollistaa tukeutumisen rystysten varaan. Lucyn muu ruumiinrakenne osoittaa kiistattomasti hänen kävelleen kahdella jalalla. Ulkonema on todennäköisesti jäänne edeltävältä kehitysasteelta, joka kulki neljälla raajalla. Se, että ulkonema on yhä havaittavissa, vaikka sille ei ollut enää käyttöä, osoittaa, että kahdelle jalalle siirtymisestä ei ollut kulunut kovinkaan kauan. Straitin ja Richmondin teorian valossa näyttää siltä, että ihminen ja simpanssi ovat vielä läheisempiä sukulaisia kuin on luultu.