Hirmuliskojen sieraimet paikalleen

Muinaisliskojen ulkonäkö uusiksi

Ohion yliopiston biologi Lawrence Witmer on tehnyt merkittävää perustutkimusta hirmuliskojen sierainten parissa. Aihe voi vaikuttaa hieman kapea-
alaiselta, mutta sierainten rakenne kertoo paljon eläimen elintoiminnoista.
Witmerin tutkimusten tuloksena mm. totuttu kuva hirmuliskoista menee uusiksi, sillä perinteisissä kuvauksissa muinaisliskojen sieraimet on sijoitettu väärin, liian lähelle silmiä. Witmerin mukaan hirmuliskojen sieraimet olivat nenäontelon etupäässä lähellä suuta.
Nenä oli hirmuliskoille ilmeisen tärkeä. Esimerkiksi kolmisarviliskolla nenäontelo täytti puolet kallon tilavuudesta. Suurta onteloa tarvittiin todennäköisesti aivojen jäähdyttämiseen. Sierainaukkojen sijainti nokan tai kuonon päässä, kuten hirmuliskojen sukulaisilla linnuilla ja krokotiileilla, helpottaa ilman virtausta nenäonteloon ja parantaa hajuaistia, jolloin myös makuaisti on tarkempi. Käsitys hirmuliskojen ylhäällä lähellä silmiä sijainneista sieraimista juontaa 1880-luvulta, jolloin uskottiin esimerkiksi suoliskojen eläneen vedessä ja siksi tarvinneen ”snorkkeliksi” korkealla sijainneet sieraimet. Witmer päätteli sierainten sijainnin tutkimalla kallofossiileissa olevia sierainkudokseen johtaneiden verisuonten jälkiä ja röntgenkuvaamalla lintujen ja krokotiilien kalloja.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.