Lajin ja lajikkeen ero

Televisiossa esiintynyt kokki puhui perunalajeista. Eikö kyse ole kuitenkin perunalajikkeista?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Lajin ja lajikkeen käsitteet sekoittuvat usein huolimattomassa kielenkäytössä. Vaikka niitä kumpaakin käytetään kasvien luokitteluun, ne eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa. Laji on biologiassa taksonomian eli eliöiden kuvauksen, nimeämisen ja luokittelun perusyksikkö. Teoriassa ainoastaan samaan lajiin kuuluvat yksilöt pystyvät lisääntymään keskenään ja saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Tosin käytännössä lajikäsite ei ole useinkaan aivan näin selvä. Lajin tieteellinen nimi koostuu kahdesta osasta: suku- ja lajinimestä. Samankaltaiset, toisilleen läheiset lajit luokitellaan samaan sukuun. Esimerkiksi perunalla (Solanum tuberosum) on satoja luonnonvaraisia lajisukulaisia. Sitä vastoin lajike-sanaa ei tule käyttää lainkaan luonnonkasveista puhuttaessa, sillä se viittaa aina viljelykasveihin. Lajikkeet syntyvät yleensä kasvinjalostuksen tuloksena, mutta niitä voidaan valita myös luonnonvaraisten kasvien joukosta. Lajikkeen ominaisuudet ovat tavallisesti perinnöllisiä ja pysyviä. Perunalajikkeita on jalostettu moniin käyttötarkoituksiin ruokaperunoista rehuperunoihin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: