Miksi jää on liukasta?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Niin arkinen asia kuin jään liukkaus on aiheuttanut tutkijoille paljon päänvaivaa. Perinteisen selityksen mukaan jään sulamispiste alenee paineen vaikutuksesta. Toisin sanoen, kun luistelija liukuu jäätä pitkin, ohut jääkerros sulaa ja todellisuudessa luistelija liikkuukin vesikerroksen päällä. Tämä selitys on kuitenkin kumottu, sillä luistimen terän aiheuttama paine ei ole niin suuri, että jään sulamispiste alenisi. Jään liukkautta on selitetty myös sillä, että luistimen terä aiheuttaa kitkaa. Kitka sulattaa hetkeksi jään pinnan vedeksi. Kitkateoriakaan ei ole vedenpitävä, sillä se ei selitä, miksi jää on liukas silloinkin, kun sillä seisoo paikallaan kengät jalassa. Ilmeisesti liukkaus onkin jään erityisominaisuus. Yhdysvaltalainen Lawrencen yliopiston emeritusprofessori Robert M. Rosenberg julkaisi jään liukkaudesta artikkelin viime joulukuussa Physics Today lehdessä. Siinä hän totesi, että jään pinnan molekyylit käyttäytyvät eri tavalla kuin jään sisässä olevat molekyylit. Pinnan molekyylit voivat väreillä, sillä niiden yläpuolella ei ole jäätyneitä molekyylejä, jotka pitäisivät ne paikoillaan. Tämän teorian mukaan jään pinnan liukkaus johtuu sen väreilevistä molekyyleistä, jotka käyttäytyvät nesteen tavoin.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: