Greenland ice temperature

Grönlannin jäätikkö pitää hyvin pintansa

Ilmaston lämpeneminen: Jääpeite säilyi edellisen lämpimän kauden aikana.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Jos Grönlannin jäätikkö sulaisi, valtamerien keskivedenkorkeus nousisi seitsemän metriä. Niinpä monet rannikkokaupungit hukkuisivat.

Uhkakuva ei ehkä kuitenkaan toteudu niin helposti kuin on uskottu. 2,5 kilometriä pitkää jäänäytettä tutkimalla selvisi, että Grönlannin jäätikkö on luultua kestävämpi. Analyysissä kiinnitettiin huomiota viime jääkautta edeltäneen lämpimän jakson, Eem-interglasiaalin, aikaiseen jäähän. 130?000–115?00 vuotta sitten merenpinta oli 6–8 metriä nykyistä ylempänä.

Vallalla olevan käsityksen mukaan vähintään puolet Eem-kauden vedenpinnan noususta johtui Grönlannin jäätikön sulamisesta. Uusi tutkimustieto, joka perustuu ilmastosta kertovien happi-isotooppien jakaumaan, kyseenalaistaa vanhan näkemyksen, sillä Grönlannin jääpeite hupeni vain sen verran, että meri olisi voinut kohota korkeintaan kaksi metriä.

Isotoopit

Alkuaineen isotoopit ovat atomeja, joiden ytimessä on sama määrä protoneja mutta eri määrä neutroneja. Ne poikkeavat siis massaltaan toisistaan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: