Havisen er tyk

Napameren jää yllätti paksuudellaan

Uusi robotti on osoittanut, että Antarktis on paikoin jopa 17 metrin paksuisen jään ympäröimä. Tulos yllätti tutkijat, jotka eivät olleet uskoneet napameren jääkannen olevan näin massiivinen.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Antarktis on yllättävän paksun jään ympäröimä

Antarktista ympäröivän Eteläisen jäämeren olosuhteita tutkiva SeaBED-sukellusrobotti toi yllättäviä uutisia meren jääkannesta: se on huomattavasti oletettua paksumpi.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin kaikuluotausta. Kartoituksen tulosten pohjalta jääpeitteestä laadittiin kolmiulotteinen malli. Se paljasti, että vain alle kymmenen prosenttia jääkannesta on ohutta eli alle metrin paksuista.

Peräti 40 prosenttia jääkannesta on vähintään neljä metriä paksua. Paikoitellen jään todettiin olevan jopa 17 metrin vahvuista.

Jään mittaus Antarktiksessa olisi mahdotonta ilman robottia

Tähän asti enimmäispaksuutena on pidetty kymmentä metriä, ja yli metrin paksuisen jään osuudeksi on arvioitu vain viidesosa. Sukellusrobotin ansiosta tietoa saatiin nyt myös niistä napameren osista, joita aiemmin on ollut liian vaikea tutkia.

Antarktis ei ole vilukissoja varten

Metrien paksuinen jääkansi ja äärimmäisen kylmä sää eivät ole säikäyttäneet tutkijoita, jotka asuvat ja työskentelevät Etelämantereella. Hengissä pysyäkseen tutkijoiden on kuitenkin parasta pysytellä huipputeknisin laittein varustelluilla tutkimusasemilla. Tutustu jääkylmiin työoloihin alla olevasta artikkelista:

Robotti mittaa jäätä

Sukellusrobotti selvitti kahdella eri tutkimuskerralla jään paksuutta kolmella eri rannikolla kaikkiaan noin 500 000 km2:n alalta.

Kaksimetrinen, 200-kiloinen robotti voi sukeltaa 30 metrin syvyyteen. Robotin liikkeitä säädetään pinnalta kauko-ohjausjärjestelmän avulla.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: