Isättömyys vaarana varaaneille

Neitseellinen lisääntyminen kaventaa geneettistä vaihtelua

tiistai 1. syyskuuta 2009

Yleensä selkärankaiset lisääntyvät niin, että koiraan siittiö hedelmöittää naaraan munasolun, josta sitten kehittyy uusi yksilö. Samalla uusi yksilö saa geenejä molemmilta vanhemmilta. Kala- ja matelijanaaraat voivat joskus lisääntyä yksinäänkin. Nyt komodonvaraaninaaraiden omaehtoinen suvunjatkaminen huolestuttaa biologeja. Komodonvaraanit ovat uhanalaisia kookkaita matelijoita. Laji elää neljällä saarella Indonesiassa, mutta kannan yksilömäärää yritetään lisätä myös tarhaoloissa. Viime vuonna Englannissa koettiin iloisia perhetapahtumia, kun ensin Lontoon eläintarhan komodonvaraaninaaras Sungai sai viisi poikasta ja sitten Chesterin eläintarhassa Floran munista kuoriutui viisi poikasta. Flora ei ollut tavannut koirasta koskaan, ja myös Sungai oli elellyt ilman koirasseuraa kaksi ja puoli vuotta. Geenianalyysi osoitti poikaset partenogeneesin eli neitseellisen hedelmöitymisen tulokseksi. Lajin tulevaisuuden kannalta isättömyys voi olla ongelma, koska se yksipuolistaa geeniperimää. Myös sukupuolijakauma voi vinoutua, sillä komodonvaraanien partenogeneesistä syntyy vain koiraita.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: