Rainforest felling

Metsien kasvu luo uusia hiilinieluja

Maapallon maa-alasta noin 30 prosenttia on metsää. Metsät ovat hiilinieluja, eli ne sitovat enemmän hiilidioksidia kuin niistä vapautuu. Metsäalaa kasvattamalla voidaan vähentää hiilidioksidikuormitusta ja samalla lisätä puutavaran tuotantoa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009 teksti Ib Salomon

77 prosenttia maailman kasvillisuuteen sitoutuneesta hiilestä on puissa. Nykyään sekä metsien biomassa että pinta-ala kasvavat ripeästi. Puiden kyky sitoa ilmakehän hiilidioksidia on ratkaisevan tärkeää pyrittäessä jarruttamaan ilmastonmuutosta.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on nykyisin selvästi suurempi kuin teollistumista edeltävänä aikana. Maapallon puiden kannalta kehitys on ollut suotuisa. Siksi metsät kasvavat entistä nopeammin. Samalla ne sitovat enemmän hiiltä ja niistä saadaan entistä enemmän puutavaraa.

Ilmastonmuutos on myös laajentanut puiden esiintymisalueita. Metsää kasvaa nykyään pohjoisempana kuin ennen. Lisäksi vuorilla puuraja on kivunnut ylemmäksi. Uudessa-Seelannissa tutkijat ovat seuranneet puiden kasvua 166 paikassa vuodesta 1900 alkaen. 87 paikassa puuraja oli noussut ja 77 paikassa pysynyt ennallaan. Vain kahdessa paikassa puuraja oli laskenut.

Puita yhä korkeammalla

Puuraja on kohonnut myös pohjoisella pallonpuoliskolla. Norjalaiset tutkijat ovat havainneet metsien kasvavan vuorten rinteillä jopa 50 metriä korkeammalla kuin ennen. Pohjoismaissa kasvukausi onkin pidentynyt keskimäärin 1–2 viikkoa.

Metsien kasvun taustalla ovat tutkijoiden mukaan ennen kaikkea aiempaa pidemmät pakkasettomat kaudet ja leudot talvet.

Metsiä raivataan viljelymaiksi

Tropiikissa kuitenkin metsiä hakataan kovaa vauhtia, ja monin paikoin sademetsää myös poltetaan ja raivataan viljelymaiksi. Kaskeaminen ja tahattomat metsäpalot ovat merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde.

Metsien hävittämisen tulisi loppua. Jos ilmaston lämpeneminen ei pysähdy, kuivuus voi lisätä metsäpaloja siinä määrin, että metsät tuottavat päästöinä enemmän hiilidioksidia kuin mitä ne sitovat.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: