Ilmaston lämpeneminen – tulva

Kolmen miljoonan vuoden takainen tulva uhkaa toistua

Jos ilmaston lämpeneminen nostaa lämpötilaa yksi tai kaksi astetta, merenpinta voi kohota jopa kuusi metriä.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kasvihuoneilmiön ja valtamerien keskivedenkorkeuden välillä on riippuvuussuhde. Ilmaston ei tarvitse lämmetä kuin 1–2 astetta, niin rantaviiva asettuu huomattavasti nykyistä korkeammalle.

Ilmaston lämpeneminen ei ole uusi ilmiö

Uhkaavan merenpinnan nousun etenemisvauhtia on vaikea määrittää, vaikka yhdysvaltalaisen Oregonin valtionyliopiston mukaan muinaiset tapahtumat antavat siitä kyllä osviittaa. Nykysuuntaus enteilee sitä, että olosuhteet ovat kehittymässä samankaltaisiksi kuin kolme miljoonaa vuotta sitten.

Tuolloin ilmakehän hiilidioksidimäärä oli suunnilleen sama kuin tätä nykyä. Se riitti nostamaan maapallon keskilämpötilaa niin paljon, että manner- ja napajäätiköt sulivat sulamistaan. Siitä taas seurasi, että merenpinta nousi lopulta kuusi metriä.

Ilmaston lämpeneminen: kaksi vaihtoehtoa

Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC toteaa viime raportissaan, että valtamerien keskivedenkorkeus voi ylittää vuosien 1986–2005 vertailutason vuosina 2081–2100 melkein metrillä.

PARHAASSA TAPAUKSESSA: Keskilämpötila nousee vain 1 asteen. Merenpinta kohoaa 0,45 metriä.

PAHIMMASSA TAPAUKSESSA: Keskilämpötila nousee 3,7 astetta. Merenpinta kohoaa 0,82 metriä.

Napsauta kuva suuremmaksi.

Ilmasto lämpenee

Ilmaston lämpeneminen ja napojen sulaminen. Ilmasto muuttuu, mutta miten nopea muutos on? Lue artikkelista kahden tutkijan vastakkaisista näkemyksistä ilmaston lämpenemisestä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: