Harvat joet virtaavat vapaina

Vieläkö maailmassa on isoja jokia, joita ei ole valjastettu hyötykäyttöön?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ihminen on paitsi hävittänyt kasvi ja eläinlajeja sukupuuttoon myös muuttanut useimpien maapallon jokien kulkua ja vedenpinnan tasoa. Padot estävät jokia virtaamasta luonnollisella tavallaan ja vaikuttavat siten ekosysteemeihin. Suurinta hyötykäyttö on Euroopassa, missä patoja on rakennettu lähes kaikkiin isoihin vesistöihin lukuun ottamatta kolmea jokea Venäjän tundralla. Pisin Itämereen laskevista valjastamattomista joista on yli 500 kilometrin pituinen Tornionjoki Suomen ja Ruotsin rajalla. Kaikkein isoin kahlitsematon joki on Amerikan pohjoisosissa virtaava Yukon. Se on virtaamaltaan maailman 22. suurin. Sitä ei ole tarvittu vedenottoon, kuljetuskanavaksi tai energiantuotantoon, ja siksi se on saanut olla rauhassa. Ruotsissa Uumajan yliopiston tutkijat ovat kartoittaneet ihmisen vaikutusta jokiin. Maailmassa on noin 45 000 yli 15 metrin korkuista patoa. Niillä säännöstellään 6 500 kuutiokilometriä vettä eli 15 prosenttia jokien vuotuisesta virtaamasta. Suurin on Jangtsen pato Kiinassa. Uusia patoja rakennetaan etenkin Aasiassa. Salweenjoki virtaa vielä koskemattomana 2 400 kilometriä Kiinan, Myanmarin ja Thaimaan läpi, mutta parin vuoden kuluttua senkin katkaisee jo 13 patoa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: