Galleria: Lepokoti laiskiaisille

Laiskiaisten kuuluisi saada elää kaikessa rauhassa metsän siimeksessä, mutta nykyään niiden on vaikea välttyä ihmisen toiminnan aiheuttamalta stressiltä. Costa Ricassa näille omintakeisille amerikkalaisille nisäkkäille annetaan mahdollisuus hengähtää keskuksessa, joka tarjoaa turvaa, ravintoa ja joutenoloa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Laiskiaiset näyttävät elävän ilman huolen häivääkään. Mielikuva patalaiskoista eläimistä, jotka eivät joudu taistelemaan olemassaolonsa puolesta eivätkä rasita itseään edes liikkumalla, ei kuitenkaan vastaa todellisuutta.

Näiden Keski- ja Etelä-Amerikan viidakoissa viihtyvien omaperäisten nisäkkäiden elämässä on yllättäviä haasteita, joista suurimpia on ihmisen aiheuttama stressi. Miljoonia vuosia hyvin selvinneet lajit ovat ajautuneet ahdinkoon, kun niiden elinympäristössä ei enää vallitsekaan yhtä syvä luonnonrauha kuin ennen.

Laiskiaiskannat ovat pienentyneet sitä mukaa kuin metsiä on raivattu viljely- ja rakennusmaaksi. Osa eläimistä kokee väkivaltaisen kuoleman hakkuiden aikana, osa taas menehtyy, kun ravinnonsaantimahdollisuudet huononevat. Populaatioita verottaa myös se, että elinympäristön pirstaloituessa yksilöiden on entistä vaikeampi löytää parittelukumppani ja jatkaa sukua. Lisäksi laiskiaiset altistuvat monenlaisille vaaroille siellä, missä myös ihmiset liikkuvat. Niitä muun muassa jää autojen alle.

Siitä huolimatta, että laiskiaisille kuuluu huonoa paljolti ihmisen takia, ihminen voi myös olla niiden viimeinen tuki ja turva. Yhdysvaltalaislähtöinen Judy Avey-Arroyo perusti vuonna 1992 Costa Ricaan suojelukeskuksen, jossa hoidetaan vanhempansa menettäneitä laiskiaisenpoikasia ja kuntoutetaan täysikasvuisia laiskiaisia. Huolenpidon päämääränä on palauttaa luontoon niin monta yksilöä kuin mahdollista.

Avey-Arroyosta tuli laiskiaisten lepokodin johtaja aivan sattumalta. Hän piti pientä hotellia ja vei vieraitaan metsäretkille, jotta nämä pääsisivät tutustumaan Keski-Amerikan luontoon. Kerran sitten kolme tyttöä löysi orvoksi jääneen laiskiaisenpoikasen, jonka he antoivat Avey-Arroyon hoteisiin. Hän ei hennonut jättää pikku ressukkaa oman onnensa nojaan, vaan opetteli hoitamaan sitä. Ajan mittaan Avey-Arroyo sai hotelliinsa lisää kovia kokeneita eläinasiakkaita. 1990-luvun alussa hän päätti muuttaa paikan laiskiaisten turvakodiksi.

Laiskiaisia kohdellaan kaltoin

Laiskiaisten ongelmat eivät johdu vain metsänhakkuista. Monet ihmiset yksinkertaisesti inhoavat laiskiaisia. Vaikka ne kuuluvat erottamattomasti Keski- ja Etelä-Amerikan luontoon, niihin liittyy aiheettomia pelkoja. Ennakkoluulot ovat ruokkineet kielteisiä asenteita, jotka taas ovat ilmenneet suoranaisina vainoina.

Brittibiologi Rebecca Cliffe walesilaisesta Swansean yliopistosta on paljastanut professori Rory Wilsonin johtamassa tutkimushankkeessa vakavia kiusaus- ja kidutustapauksia. Laiskiaisia on muun muassa hakattu nuijilla, potkittu kuin jalkapalloa ja poltettu elävältä.

Laiskiaisten suojelukeskus onkin ottanut asiakseen muuttaa asenteita valistuksen keinoin. Sen henkilökunta käy esimerkiksi kouluissa kertomassa, miten tärkeitä eläimiä laiskiaiset ovat luonnon tasapainon kannalta. Avey-Arroyon mukaan kampanjointi on jo alkanut kantaa hedelmää Costa Ricassa, sillä väkivallan takia hoitoa tarvitsevia yksilöitä löytyy vuosi vuodelta vähemmän.

Myös tutkijoiden tiedoissa on vielä aukkoja. Laiskiaisten fysiologiassa ja käyttäytymisessä riittää selvitettävää, eikä kuva siitäkään, missä kaikkialla laiskiaisia esiintyy, ole aivan tarkka.

Poikasia tulisi pystyä hoitamaan niin, että ne kehittyvät tarhassa samaa tahtia kuin luonnossa. Siksi sekä ruokinnan että fyysisten aktiviteettien pitäisi tyydyttää laiskiaisten luonnolliset tarpeet. Yksityiskohdissa on varmasti vielä tarkennettavaa – etenkin niiden lajien osalta, jotka ovat harvinaisia. Tosin kantojen koosta voidaan useiden lajien kohdalla esittää vain valistuneita arvauksia, sillä luvut eivät perustu laskentoihin.

Swansean yliopisto yrittää osaltaan parantaa tilannetta. Uutta informaatiota saadaan muun muassa luontoon palautettavista yksilöistä, jotka varustetaan radiolähettimellä. Jatkuva seuranta paljastaa laiskiaisten liikkeet ja valottaa eläinten käyttäytymistä eri vuorokaudenaikoina aidossa elinympäristössä.

Parhaiten luontoon palaaminen onnistuu täysikasvuisina hoitoon tulleilta yksilöiltä. Sen sijaan suojelukeskuksessa kasvaneista poikasista vain ani harva pystyy selviytymään omin avuin metsässä. Yhtenä syynä on se, että ne eivät opi erottamaan niitä kasveja ja kasvinosia, jotka kuuluvat niiden lajityypilliseen ruokavalioon. Normaalistihan emo huolehtii tällaisesta tapakasvatuksesta.

Judy Avey-Arroyo with sloth

20 vuotta työtä hitaan elämäntavan puolesta

Kuka? Judy Avey-Arroyo perusti laiskiaisten suojelukeskuksen 1992. Vakituisia työntekijöitä on 14.

Missä? Rauhoitusalue hoitoloineen sijaitsee Costa Ricassa Karibianmeren rannikon tuntumassa.

Mitä? Henkilökunta hoitaa sairaita laiskiaisia ja pelastaa vanhempansa menettäneitä poikasia. Rauhoitusalueella laiskiaisilla on mahdollisuus elää lajityypillisellä tavalla. Kuva: Suzi Eszterhas/Minden Pictures

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: