Vain pari millimetriä pitkät Habrotrocha elusa -rataseläimet ovat kehittäneet niin tehokkaan selviytymiskeinon, että ne ovat menestyneet maapallolla lisääntymättä suvullisesti 30 miljoonaan vuoteen. Niiden salaisuuden sai selville yhdysvaltalainen biologi Paul Sherman Cornellin yliopistosta. Habrotrocha elusa lisääntyy vain kloonautumalla. Useimmiten jälkeläisten tuottaminen niin, ettei perimään tule vaihtelua, merkitsee eläinmaailmassa lopun alkua, sillä se estää sopeutumasta ympäristön muutoksiin ja altistaa siten helposti vihollisille.
Rataseläimet osaavat tiukan paikan tullen karistaa turhan painolastin ja liitää tiehensä. Kun loisena elävä sieni tunkeutuu rataseläimeen, tämä kuivuu ja lentää tuulen mukana pois. Kun kuivunut eläin sitten joutuu tekemisiin veden kanssa, se herää henkiin ja jatkaa eloaan samaan tapaan kuin ennen kuivumistaan. Tällöin tuuletus on jo karkottanut loissienen.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.